Kunnioitettu rouva puhemies! Orpon hallitus on nyt pitänyt valtaa pian kaksi vuotta, ja, hyvät kollegat, tasan kaksi vuotta sitten itse asiassa näinä päivinä oli eduskuntavaalitulos selvillä. Hallitus on tosiaan melkein kaksi vuotta istunut, ja alkaa olla selvää, mikä hallituksen politiikkaa ohjaa. Sitä ei ohjaa kasvun vaan keskittämisen kaava. Ihmisten lähi- ja peruspalveluja keskitetään, ja niin keskitetään myös valtion työpaikkoja. Ja nyt, rouva puhemies, käymme keskustelua luontokeskus Petolan lakkauttamisesta. Puhutaan siis Ystävyyden puistosta annetun lain muuttamisesta.
Hallituksen esityksen tarkoituksena on mahdollistaa Kuhmon kaupungissa Tönölänniemessä sijaitsevan Ystävyyden puiston, luontokeskus Petolan sekä puiston tutkimuskeskuksen toiminnan päättäminen ja kiinteistökokonaisuuden luovuttaminen Metsähallituksen luontopalveluiden hallinnasta. Kyseessä on hallituksen säästölaki. Hallituksen linja suhteessa itäiseen Suomeen käy tässäkin esityksessä selväksi. Puheissa ja selvityksissä itäisen Suomen merkitystä korostetaan, mutta samaan aikaan tukea heikennetään ja toimintoja viedään pois itäisestä Suomesta. Muutaman henkilötyövuoden menetys voi kuulostaa vähäiseltä, mutta merkitys on suhteessa paljon suurempi Ystävyyden puiston tutkimuslaitoksen lakkauttamisen ja osaamispääoman katoamisen takia.
Puhemies! Hallituksen työryhmä on helmikuussa 25 saanut valmiiksi itäisen Suomen tukemiseksi esityksen itäisen Suomen ohjelmasta. Itäisen Suomen tukeminen ei toteudu sillä, että valtion työpaikkoja lakkautetaan itäisestä Suomesta tai siirretään muualle. Talouden tasapainottaminen menee nyt itäisen Suomen kehittämisen ja kasvun edelle.
Ystävyyden puiston opastus- ja tutkimuskeskus on aikoinaan perustettu suojelualueiden perustamisen kompensaationa. Suojelun myönteiset aluetalousvaikutukset eivät ole realisoituneet, mutta sen aiheuttamat tulonmenetykset jatkuvat joka vuosi myös tulevaisuudessa. Voidaan arvioida, että Kuhmo on joka vuosi menettänyt kymmenen henkilötyövuotta metsätaloudesta, mutta Ystävyyden puiston työntekijämäärä ei ole koskaan kivunnut samalle tasolle. Hallituksen esitys huomioi korostetusti tavoitteet julkisen talouden tasapainottamisesta sekä Metsähallituksen luontopalveluiden tarpeet löytää kustannussäästöjä. Valtio omistaa Metsähallituksen kautta 54 prosenttia metsämaan pinta-alasta Kuhmossa. Aluetalouden kannalta Metsähallituksen toiminnalla on kokonaisvaltaisesti valtavan suuri merkitys juuri Kuhmossa.
Rouva puhemies! Tätä lakiluonnosta perustellaan myös Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainaan. Vaikka Venäjän kanssa tehtävä tutkimustyö onkin jäädytetty, samalla ei tule viedä elämän edellytyksiä seuduilta, jotka eniten tästä hyökkäyssodasta Suomessa kärsivät, eli itäinen Suomi ja myös se erämaakaupunki ja rajakaupunki Kuhmo.
Esitys on suuressa ristiriidassa hallituksen itäisen Suomen elinvoiman kohentamispyrkimysten kanssa. Hallituksen tulisi tarkastella jokaista esitystään myös itäisen Suomen kasvun näkökulmasta. Tähän mennessä lähes kaikki esitykset ovat pelkästään kuihduttaneet Venäjän hyökkäyssodasta kärsineiden alueiden taloutta ja elinvoimaa, koko maan turvallisuutta ja huoltovarmuutta.
Jotenka, kun tämä on ympäristövaliokunnan mietintö ja toinen käsittely, kiitän keskustalaisia valiokunnan jäseniä, että he ovat tehneet tästä eriävän mielipiteen, ja esitänkin tässä toisessa käsittelyssä, että tämä lakiehdotus hylätään.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Kokko.