Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Käsittelyssä on hallintovaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että ulkomaalaiselle työntekijälle taataan tietty aika, niin kutsuttu suoja-aika, uuden työpaikan etsimiseen, jos hänen työsuhteensa päättyy ennenaikaisesti tai yllättäen ja hänen oleskelulupansa on edelleen voimassa. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Lisäksi työnantajalle ehdotetaan ilmoittamisvelvollisuutta Maahanmuuttovirastolle, jos työsuhde päättyy ennenaikaisesti. Tähän ilmoittamisvelvollisuuteen liittyy sanktion uhka. Esityksessä ehdotetaan myös työntekijän oleskeluluvan haltijan työnteko-oikeuden laajentamista koskemaan työskentelyä aidosti todetulla työvoimapula-alalla. Esitys liittyy hallitusohjelmakirjauksiin, ja lisäksi siihen vaikuttaa EU:n niin sanottu yhdistelmälupadirektiivi, joka on saatettava kansallisesti voimaan 21.5.2026 mennessä. Esityksen tavoitteena on, että ulkomainen työvoima pysyy maassa ja mahdollisen työttömyyden aikana löytää uuden työpaikan ja siten perusteen jatkaa maassa oleskelua.
Arvoisa puhemies! Kuten edellä totesin, esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työperäisen oleskeluluvan erityisestä suoja-ajasta. Tuona aikana oleskelulupaa ei saa peruuttaa, jos työntekijä jää ennenaikaisesti tai yllättäen työttömäksi. Oleskeluluvan pitää kuitenkin olla vielä voimassa. Suoja-ajan pituus on enintään voimassa olevan oleskeluluvan jäljellä oleva pituus mutta kuitenkin enintään kolme tai kuusi kuukautta riippuen maassa oleskelun pituudesta. Lisäksi kansallisesti esityksessä ehdotetaan säädettäväksi, että erityisasiantuntijoilla, EU:n sinisen kortin haltijoilla, yrityksen yli- ja keskijohdolla ja ICT-oleskeluluvan saaneilla johtajilla ja asiantuntijoilla suoja-aika on kuusi kuukautta riippumatta maassaolon kestosta. Suoja-ajasta ei ole aiemmin säädetty laissa, ja oleskeluluvan peruuttamista koskeva prosessi on ollut mahdollista käynnistää heti, kun Maahanmuuttovirasto on saanut tiedon, etteivät luvan edellytykset enää täyty. Toisaalta säännös ei ole myöskään velvoittanut Maahanmuuttovirastoa ryhtymään toimenpiteisiin.
Valiokunnan saamassa selvityksessä osa lausunnonantajista piti suoja-aikojen pituuksia riittämättöminä. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kuitenkin toteaa lausunnossaan hallintovaliokunnalle, että sääntely on linjassa muiden Pohjoismaiden sääntelyn kanssa. Yhdistelmälupadirektiivi tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikissa EU-maissa tullaan säätämään vähintään direktiivin minimitasojen mukaisista suoja-ajoista. Lisäksi hallintovaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotettujen ajanjaksojen pituutta arvioitaessa määräajat alkavat kulua vasta irtisanomisen jälkeen. Valiokunta myös toteaa, että ehdotuksessa on myös huomioitu kilpailukieltosopimukset, joiden osalta suoja-aika alkaa sopimuksessa sovitun rajoitusajan jälkeen, vaikka työsuhde ei enää ole voimassa.
Arvoisa puhemies! Voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan työntekijän oleskelulupaa myönnettäessä työnteko-oikeus määritetään yhdelle tai useammalle ammattialalle, jolla työtä saa tehdä. Ehdotuksen mukaan työntekijän oleskelulupaan liittyvä työnteko-oikeus laajennetaan koskemaan aloja, jotka on todettu valtakunnallisiksi työvoimapula-aloiksi. Hallintovaliokunta pitää työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tavoin perusteltuna työnteko-oikeuden laajentamista työvoimapula-aloille. Muutos antaa paremmat edellytykset vastata työvoimapulaan ja vahvistaa mahdollisuuksia pitää kiinni Suomeen muuttaneista työntekijöistä.
Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta pitää kuitenkin puutteena sitä, että hallituksen esityksestä ei käy ilmi, mitä työvoimapula-alojen valtakunnallista listausta sovelletaan silloin, kun listaus muuttuu suoja-ajan aikana. Valiokunta pitää tärkeänä, että oleskeluluvan haltijalla, hänen työnantajallaan sekä viranomaisilla on selkeä ja ajantasainen tieto sallituista ammattialoista. Valiokunta katsoo, että kun kyse on aidosti todetuista työvoimapula-aloista, suoja-ajan aikana voidaan edellä mainitussa tilanteessa jo maassa olevan työvoiman pysymisen ja työllistymisen näkökulmasta soveltaa sekä voimassa olevaa että aiemmin henkilön työttömyysjakson alkaessa voimassa ollutta asetusta. Valiokunta ehdottaakin mietinnössään sääntelyn täsmentämistä tältä osin.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työnantajalle velvollisuus ilmoittaa ulkomaalaisen työntekijän työsuhteen päättymisestä Maahanmuuttovirastolle 14 päivän määräajassa työsuhteen päättymisestä. Hallintovaliokunta pitää ehdotusta kannatettavana. Hallintovaliokunnan kuulemisissa on kiinnitetty erityistä huomiota lyhytkestoisiin työsuhteisiin, kuten esimerkiksi keikkatöihin, ja niiden päättymisestä johtuvaan ilmoittamisvelvollisuuteen. Hallintovaliokunnan saaman selvityksen mukaan, jos ulkomaalaisen oleskelulupa säilyy eli varsinainen työsuhde taustalla säilyy mutta luvan voimassaoloaikana tehty lisätyö päättyy sen lyhytkestoisuuden, irtisanomisen tai muun seikan takia, ei ilmoittamisvelvollisuutta lisätöiden päättymisen osalta ole, koska sillä ei ole vaikutusta myönnettyyn oleskelulupaan eikä suoja-aikaan.
Valiokunta toteaa mietinnössään selvyyden vuoksi, että ilmoittamisvelvollisuutta ei siten sovelleta työsuhteen päättymiseen, jos kyseinen työsuhde ei ole ollut oleskeluluvan myöntämisen peruste. Lisäksi valiokunta tähdentää, että tilanteessa, jossa työntekoa koskeva oleskelulupa on myönnetty kahden tai useamman työsuhteen perusteella, kuten esimerkiksi siivouksen perusteella myönnetyissä luvissa usein on kyse, ja näistä työsuhteista yksikin päättyy, ilmoittamisvelvollisuutta sovelletaan siihen työnantajaan, jota työsuhteen päättyminen koskee. Yhden työsuhteen poistuminen ei välttämättä tarkoita, että oleskeluluvan peruste putoaa pois, mutta ilmoituksen saanut Maahanmuuttovirasto pystyy tällöin paremmin arvioimaan työsuhteen kokonaistilannetta ja esimerkiksi palkan määrää ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jos ilmenee, ettei esimerkiksi palkkatuloja ole riittävästi.
Arvoisa puhemies! Edellä toteamani työnantajan ilmoittamisvelvollisuus on teknisesti toteutettu Enter Finland ‑palvelussa, jossa työnantaja ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle myös tiedot palvelukseensa ottamistaan muista kuin unionin kansalaisista. Valiokunnan kuulemisessa osa lausunnonantajista esitti tämän työnantajan ilmoittamisvelvollisuuden korvattavaksi Verohallinnon tulorekisteritietojen hyödyntämisellä työnantajien hallinnollisen taakan keventämiseksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan työnantajat ilmoittavat jo nykyisin tulorekisteriin tiedot maksetuista palkoista ja joiltakin osin myös tiedon työsuhteen päättymisestä. Myös Maahanmuuttovirasto hyödyntää jo nyt oleskelulupien jälkivalvonnassa muiden viranomaisrekisterien ohella tulorekisteriä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ilmoittamisvelvollisuus on mahdollista järjestää myös tulorekisterin kautta. Tämä edellyttää kuitenkin erilaisia lainsäädäntöön ja järjestelmiin liittyviä muutoksia, joiden suunnittelu ja toteuttaminen ei tällä aikataululla ole mahdollista. Valiokunta pitää kuitenkin tulorekisterin monipuolista hyödyntämistä järkevänä tavoitteena yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi ja pitää tärkeänä tulorekisterin hyödyntämisen selvittämistä edellä mainittuihin tarkoituksiin. Samalla valiokunta ehdottaa selvitettäväksi, onko voimassa oleva työnantajan ilmoittamisvelvollisuus edellä todetusta palvelukseen ottamisesta myös mahdollista toteuttaa tulorekisterissä.
Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa mietinnössään saamansa selvityksen sisältävän toisiinsa nähden osin ristiriitaisiakin näkemyksiä niin suoja-ajan kestoon, työnteko-oikeuden laajentamiseen kuin työsuhteen päättymisestä ilmoittamiseenkin ja näiden säännösten soveltamiseen. Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että seurataan sääntelyn toimivuutta ulkomaisen työvoiman pysyvyyteen maassa, uuden työpaikan löytymiseen sekä työnantajien hallinnollisen taakan kasvuun ja tarvittaessa annetaan esitys sääntelyn muuttamiseksi.
Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä mietinnöstä ilmenevin huomioin ja muutosehdotuksin. Mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Peltonen, olkaa hyvä.