Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Esittelen tosiaan hallintovaliokunnan mietinnön.
Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rahankeräyslakia siten, että lain soveltamis-alasäännökseen lisättäisiin uusi kohta, jolla niin sanotut vapaaehtoiset päästökompensaa-tiopalvelut rajataan rahankeräyslain soveltamisalan ulkopuolelle. Soveltamisalarajoituksen mukainen toiminta olisi siis mahdollista tämän rahankeräyslain sääntelyn ulkopuolisena toimintana erilaisille toimijoille riippumatta palveluntarjoajan oikeudellisesta muodosta.
Hallintovaliokunta toteaa, että tämä ehdotettu muutos ei vaikuta kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksiin tehdä muuta yleistä ilmastoa hyödyttävää työtä rahankeräyslain sääntelyn piirissä. Muutos ei myöskään määritä toiminnan verokohtelua, vaan Verohallinto arvioi toiminnan verokohtelun aina tapauskohtaisesti. Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden rajaaminen pois rahankeräyslain soveltamisalasta merkitsee myös sitä, että Poliisihallitus ei jatkossa valvo rajauksen määritelmän täyttävää vapaaehtoista päästökompensaatio-toimintaa rahankeräyslain säännösten perusteella. Käytännössä kysymys siitä, onko kyse soveltamisalarajauksen mukaisesta toiminnasta, voi kuitenkin tulla Poliisihallituksen arvioitavaksi esimerkiksi silloin, kun siltä haetaan rahankeräyslupaa tai kun sille ilmoitetaan mahdollisesti lainvastaisesta rahankeräyksestä tai pyydetään ohjeistusta siitä, tarvitseeko jonkinlaiseen toimintaan luvan vai ei.
Hallintovaliokunta korostaa, että ehdotetussa säännöksessä ei oteta kantaa toiminnan vastikkeellisuuteen tai vastikkeettomuuteen, vaan säännöksen tarkoituksena on määritellä vapaaehtoinen päästökompensaatio ilmiönä ja mahdollistaa se kaikissa muodoissaan rahankeräyslain ulkopuolisena toimintana. Tässä säännöksessä ei myöskään oteta kantaa siihen, minkälainen toiminta on hyvää vapaaehtoista päästökompensaatiotoimintaa.
Arvoisa puhemies! Valiokunta pitää vallitsevan oikeustilan selkeyttämistä tärkeänä. Rahankeräyslaki ei ole oikea paikka säännellä vapaaehtoisen päästökompensaation reunaehtoja ja pelisääntöjä. Kuitenkin tarve keskustelulle vapaaehtoisten päästökompensaatiopalveluiden laadusta ja luotettavuudesta sekä toiminnan reunaehdoista on tunnistettu, ja niihin liittyvää selvitystyötä tehdäänkin jo ympäristöministeriön selvityshankkeessa.
Valiokunnan mietintö on yksimielinen.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Elo, olkaa hyvä.