Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä esitetään muutettavaksi väliaikaisesti matkapalveluyhdistelmien tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyysmaksusta annettua lakia lisäämällä lakiin uusi 5 a §, jonka mukaan vuoden 2020 valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksua ei määrätä eikä peritä. Esityksen tavoitteena on helpottaa niiden matkanjärjestäjien tilannetta, joiden liiketoiminta on kärsinyt covid-19-pandemian vuoksi annetuista matkustusrajoituksista. Muutos tulisi voimaan mahdollisimman pian ja olisi voimassa vuoden 21 loppuun.
Koronaviruspandemian leviämisen ehkäisemiseksi toteutetut toimenpiteet, erityisesti matkustusrajoitukset, pysäyttivät matkailualan käytännössä kokonaan maaliskuussa 2020. Pandemiatilanteen pitkittyessä on myös matkailualan vaikea taloudellinen tilanne jatkunut. Matkailualaa edustavan Suomen matkailualan liiton, SMAL ry:n, tietojen mukaan maaliskuun 2021 matkatoimistomyynti oli pudonnut 94,2 prosenttia maaliskuun 2019 myynnistä. Maaliskuussa 2021 noin 74 prosenttia matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien henkilöstöstä oli koko- tai osa-aikaisesti lomautettuna.
Tämän esityksen tarkoituksena on osaltaan helpottaa matkailualan pandemiarajoituksista johtuvaa ja pitkittynyttä vaikeaa taloudellista tilannetta siten, että valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksua vuodelta 20 ei määrätä maksettavaksi. Maksun perimättä jättäminen koskisi matkanjärjestäjiä, jotka ovat velvollisia asettamaan vakuuden matkustajien suorittamien etukäteismaksujen ja paluukuljetuskustannusten suojaksi sekä maksamaan valvonta- ja maksukyvyttömyysmaksun.
Matkanjärjestäjien kannalta nykytilanteesta tekee haasteellisen se, että valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksu määräytyy vuoden 2019 liiketoiminnan perusteella, jolloin covid-19-pandemia ei vielä vaikuttanut liiketoimintaan. Matkanjärjestäjien maksun poistosta saama mediaanihyöty olisi arviolta 955,29 euroa, ja valtiolta jäisi saamatta verotuloina noin 768 400 euroa.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Kiviranta.