Arvoisa puhemies! Erävalvonnan toimintaympäristö on muuttunut erävalvontalain säätämisen jälkeen. Valtion maille myönnettävien metsästys‑ ja kalastuslupien kysyntä on kasvanut samalla, kun vaeltaminen, retkeily ja muu luonnossa liikkuminen ovat lisääntyneet. Poliisin voimavarat ovat keskittyneet kaupunkeihin ja taajamiin, minkä johdosta harvaan asutuilla alueilla Metsähallituksen erätarkastajien toimintaedellytysten merkitys on korostunut. Lisäksi metsästys‑ ja kalastuslainsäädännön kehitys, esimerkiksi yleistyvät saaliskiintiöt, aiheuttaa uusia valvontatarpeita. Muutosten myötä valvontaviranomaisten toimivaltuuksissa on havaittu puutteita, joiden korjaamiseksi maa‑ ja metsätalousministeriö on valmistellut tämän hallituksen esityksen.
Keskeiset asiat tästä ehdotuksesta:
Erävalvontalain sääntelyä muutettaisiin erätarkastajien toimivaltuuksien osalta ensinnäkin siten, että erätarkastajilla olisi rikoksesta epäillyn kiinniottamisen yhteydessä oikeus ottaa haltuunsa esine pakkokeinolaissa tarkoitettua takavarikointia tai laite-etsintää varten, jos asia ei siedä viivytystä. Erätarkastajalla olisi myös oikeus kieltää pääsy tietylle alueelle, pääsy tietyn tutkittavana olevan kohteen lähelle, esineen siirtäminen tai muu vastaava toimenpide, jos se on tarpeen esitutkinnan turvaamiseksi. Toimenpiteistä olisi viipymättä ilmoitettava pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle, joka päättäisi sitten jatkotoimista.
Lisäksi säädettäisiin erätarkastajan käskyvallasta. Käytännössä erätarkastajan toimivaltuuksien käyttäminen edellyttää erilaisten täydentävien määräysten antamista, jotta tehtävät saadaan turvallisesti ja tehokkaasti hoidettua. Erätarkastajalla olisi siten oikeus antaa laissa säädettyä toimivaltuutta käyttäessään yksittäistapauksissa jokaista velvoittavia erävalvontatehtävän toteuttamiseksi tarpeellisia käskyjä ja kieltoja.
Erätarkastajaan kohdistuva niskoittelu säädettäisiin rangaistavaksi. Rangaistavaa olisi esimerkiksi toiminta, jossa erätarkastajan lainmukaisen toimenpiteen kohteena oleva henkilö jättää noudattamatta erätarkastajan tehtävän suorittamiseksi toimialallaan ja toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon — tässä vaikka esimerkkinä se, että henkilö pyrkii vaikkapa sotkemaan jälkiä tai tuhoamaan todisteita mahdollisesta lainvastaisesta toiminnasta.
Erätarkastajat toimivat lähtökohtaisesti yksin ja suorittavat valvontaa syrjäisillä alueilla, missä virka-apua ei välttämättä ole saatavissa. Kun otetaan huomioon erätarkastajan tehtävät ja toimivaltuudet näiden tehtävien toteuttamiseen, erätarkastajaan kohdistuvaan niskoitteluun soveltuvan rangaistussäännöksen puuttumista voidaan pitää selkeänä puutteena. Nyt tämä puute sitten korjattaisiin ja lisäksi erävalvontalakiin tehtäisiin vähäisempiä teknisiä tarkistuksia.
Metsästys‑ ja kalastuslakia muutettaisiin siten, että valvontaviranomaisten tarkastusoikeutta laajennettaisiin ja samalla sääntelyä yhdenmukaistettaisiin metsästys‑ ja kalastuslain osalta. Esityksen mukaan viranomaisella olisi mahdollisuus tietyin edellytyksin tarkistaa, että henkilön mukana olevissa tavaroissa, esimerkiksi repussa tai kylmälaukussa, oleva saalis ja pyyntivälineet ovat säännösten ja määräysten mukaisia. Tarkastusta ei kuitenkaan saisi tehdä sen tutkimiseksi, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muuten yllään.
Lainsäädännön vaikutuksista: Esityksellä tehostetaan Metsähallituksen erävalvontaa, ja valvontaviranomaisten toimivaltuuksiin tehtävät muutokset lisäisivät tiettyihin luonnonvararikoksiin liittyvää kiinnijäämisriskiä. Sääntelyn ennaltaehkäisevä pelotevaikutus edistäisi erityisesti metsästyksen ja kalastuksen lainmukaisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä, mikä turvaisi ympäristön perusoikeuden toteutumista yhteiskunnassa. Toisaalta samalla puututtaisiin henkilön yksityiselämän omaisuudensuojaan sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ja tästä syystä onkin suotavaa, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon.
Ja lausuntopalautteesta sen verran, että esitysluonnos oli lausuntokierroksella syksyllä 2023. Esitys sai kannatusta lausunnonantajilta, mutta esitykseen tehtiin kuitenkin joitakin muutoksia. Esimerkiksi juuri valvontaviranomaisen tarkastusoikeutta koskevaa ehdotusta muutettiin niin, että henkilön tavaroiden tarkastus edellyttäisi aina epäilyä säännösten tai määräysten rikkomisesta, ja henkilön kulkuneuvon tarkastus ei ole mahdollista.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Elo, olkaa hyvä.