Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä on tarkoitus antaa välttämätöntä kansallista lisäsääntelyä koskien EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvontaa ja seuraamusjärjestelmää koskevaa asetusta muuttamalla yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta vuonna 2014 annettua lakia.
Tätä kyseistä asetusta muutettiin 9.1.2024 voimaan tulleella Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella. EU:n muutosasetuksella on sen tultua kokonaisuudessaan sovellettavaksi merkittäviä vaikutuksia merellä tapahtuvaan kaupalliseen ja vapaa-ajan kalastukseen sekä kalakauppaan. Kansallista lakia pitää tällöin myös päivittää huomattavasti suuremmilta osilta kuin nyt tällä hetkellä tässä käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä tehdään.
Vaikka muutosasetus tulikin voimaan 9.1., sen soveltaminen alkaa porrastetusti neljänä ajankohtana: ensinnäkin 9.1. kuluvaa vuotta, 10.7. kuluvaa vuotta ja 10.1.2026 ja 10.1.2028. Tässä hallituksen esityksessä on tarkoitus antaa teknisluonteista täydentävää lainsäädäntöä kahteen ensimmäiseen soveltamisajankohtaan liittyen eli tähän nyt kuluvaan vuoteen. Seuraavaa soveltamisajankohtaa, 10.1.2026, varten tarvitaan huomattavasti enemmän muutoksia kyseessä olevaan lakiin, mutta nyt esitettävät muutokset mahdollistavat EU-lainsäädännön noudattamisen sinne 10.1.26 saakka.
Laki yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta koskee kaupallista kalastusta merellä sekä kalakauppaa. Nyt näin esitettävillä muutoksilla ei ole vaikutuksia vapaa-ajankalastajiin eikä siihen kalakauppaan.
Sallittua poikkeamaa koskevaa säännöstä muutettiin muutosasetuksella, ja sitä koskien säädettiin uusi vakava rikkomus. Kansalliseen lakiin otetaan viittaus uutta vakavaa rikkomusta koskevaan EU-säännökseen. Sallitulla poikkeamalla tarkoitetaan merellä kalastuspäiväkirjaan kirjattujen saalisarvioiden ja saalista purettaessa punnittujen tai tarkastettujen saalismäärien välistä eroa, joka on hyväksyttävissä unionin säädösten perusteella.
Kansallisen lainsäädännön rakenteesta johtuen kaikki vakavat rikkomukset on nykyisessä laissa koottu yhteen pykälään, ja tarkoituksenmukaista on lisätä pykälään viittaus uutta vakavaa rikkomusta koskevaan EU-säännökseen. Viittauksella taataan, että Suomi pystyy noudattamaan valvonta-asetusta 10.7.2024—10.1.2026.
Sallittua poikkeamaa ja sen noudattamatta jättämistä koskevat säännökset ovat suoraan sovellettavaa oikeutta 10.7.2024 alkaen. Lisäyksellä helpotetaan lain soveltajan työtä ja tehdään helpommaksi toimijoille hahmottaa heitä koskevat rangaistussäännökset.
Sitten toinen muutos: hallinnollinen maksu. Tämä tulee määrätä jokaisesta rikkomuksesta ja vakavasta rikkomuksesta erikseen. Komission auditoidessa jäsenmaiden seuraamusjärjestelmiä huomattiin, että Suomen seuraamusjärjestelmässä saatavilla tiedoilla ei pystytä seuraamaan yksittäisiä rikkomuksia tai vakavia rikkomuksia epäillystä teosta hallinnollisen seuraamuksen määrittämisen ja maksun perintään asti.
Nykytilanteessa Ruokavirasto käsittelee usein useampia eri aikoina tehtyjä rikkomuksia yhdessä ja antaa niistä yhteisen hallinnollisen maksun. Käytäntö ei täytä EU-vaatimuksia, ja komissio on kiinnittänyt tähän asiaan huomiota. Rikkomuksia ja vakavia rikkomuksia koskevia pykäliä tarkennetaan siis niin, että todetaan, että hallinnollinen maksu määrätään erikseen jokaisesta teosta tai laiminlyönnistä. Tekojen ja laiminlyöntien teonkuvaukset ja rangaistusasteikot selviävät jo olemassa olevista pykälistä, niitä ei siis muuteta. Selvennyksen katsotaan lisäävän toimijoiden tasa-arvoisuutta, koska jokaisesta yksittäisestä teosta tulee määrätä aina rangaistus eikä tekoja enää sattumanvaraisesti niputeta yhteen. Kun jokaisesta yksittäisestä teosta annetaan erikseen rangaistus, voidaan olettaa, että hallinnollisia seuraamuksia koskevat tekokohtaiset perustelut tehdään tarkemmin ja toimijoiden oikeusturva näin paranee.
Kansalliseen lakiin on myöskin tarpeen lisätä EU-lainsäädäntöä koskeviin määritelmiin uusi kalastuksenvalvonnan muutosasetus, koska siihen viitataan tässä lakitekstissä.
Ja muutosasetuksella lisättiin kalastuksenseurantakeskuksen tehtäviä koskeva uusi artikla neuvoston valvonta-asetukseen, ja kansallisessa lainsäädännössä on muutettava viittaus koskemaan oikeaa artiklaa. Kalastuksenseurantakeskuksen tehtäviä on hoitanut Rajavartiolaitos Turun toimipisteessään vuodesta 2014 asti.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Elo, olkaa hyvä.