Lakialoite laiksi rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta

Arvoisa puhemies! ”Siellä, missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä.” Näin kirjoitti vuonna 1981 saksalainen kirjailija Heinrich Heine. Tämä varoitus olisi syytä pitää kirkkaana mielessämme, vaikka nykyään valtaapitävien ei tarvitse enää fyysisesti polttaa kirjoitettuja lausahduksia, vaan ne poistetaan ihmisten saatavilta digitaalisesta maailmasta.

Nyt on lähetekeskustelussa perussuomalaisten eduskuntaryhmän tekemä lakialoite laiksi rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta. Esitämme, että pelkkien loukkaavien mielipiteiden kieltämisen sijaan kiellettäisiin vain selkeästi rikollinen toiminta. Tämä kiihottamispykälä, jota ehdotamme muutettavaksi, tunnetaan otsikolla Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Nykyään se on laissa muotoiltu näin: ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Pykälän nykyinen sisältö on hyvin ongelmallinen. Ensinnäkin kyseisen rikoksen tunnusmerkistössä puhutaan panettelusta ja solvaamisesta, joiden määrittely on helposti hyvin tulkinnanvaraista. Viime kädessä tulee riippumaan ajan hengestä, mitä tuomioistuimet pitävät panetteluna ja solvaamisena. Kyseinen pykälä kieltää nimenomaisesti tietojen esittämisen. On perin erikoinen sananvapauden rajoitus kieltää tiedon esittäminen. Ilman tietoa ei voi suojella totuuttakaan. Perussuomalaisten näkemys onkin, että tiedon julkituonti ei saa olla rikollista. Kiihottamispykälällä rajoitetaan mielipiteenvapautta, koska pykälä kieltää ilmaisemasta sellaista mielipidettä, jonka pykälän tulkitsija katsoo kielletyksi. Mielipiteet eivät voi vahingoittaa ketään, kunhan niihin ei siis liitetä uhkailua eikä muuta selvästi vaaralle altistavaa. Perussuomalaiset ehdottavat, että oikeudellisesti tuomittavaa kiihottamista kansanryhmää vastaan olisi vain uhkaaminen ja rikokseen yllyttäminen. Tämä tekisi pykälästä selkeän ja tarkkarajaisen.

Sananvapaus on keskeinen perusoikeus. Jos sananvapaus koskee pelkästään sellaisia ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään yhdentekevinä, sananvapaudelta katoaa merkitys ja arvo. Sananvapauden on katettava myös sellaisia viestejä, jotka loukkaavat tai järkyttävät kuulijoita. Sananvapaus on oikeustieteellisessä kielessä oikeushyvä, eli oikeus, jota on perusteltua suojella oikeusjärjestelmällä. Oikeustieteellisessä mielessä kysymys siis kuuluukin: mitä oikeushyvää kiihottamispykälä suojelee?

Tällä pykälällä suojattava etu, tämä oikeushyvä, liittyy ilmapiirin tulkintoihin ja mielikuviin. Se ei ole siis mikään suora, suojattava oikeushyvä, kuten tulisi olla. Rikoslailla pitäisi kieltää vain konkreettiseen haittaan ja oikeushyvän loukkaukseen johtavat teot. Kiihottamispykälä on abstrakti ja siksi yleisten rikosoikeuden periaatteiden valossa erittäin huolestuttava.

Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jota ehdotamme muutettavaksi, sai nykyisen muotonsa hallituksen esityksen myötä lähes 10 vuotta sitten. Hallituksen esityksen perusteluihin kirjoitettiin tuolloin seuraavaa: ”Sananvapaudella on korostunut merkitys yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun samoin kuin tieteen ja taiteen aloilla. Ehdotetuilla rikoslain säännöksillä ei rajoiteta vapautta keskustella yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista. Sananvapauden ydinalueeseen kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun yhteydessä rajoituksiin on suhtauduttava tiukemmin kuin esimerkiksi kaupallisessa mainonnassa. Myös tieteen ja taiteen vapaus ovat tärkeitä perusoikeuksia, jotka tulee ottaa asianmukaisesti huomioon ehdotettuja säännöksiä sovellettaessa.”

Perussuomalaiset huomauttavat, että hallituksen esityksen mukaan säännöksellä ei ollut tarkoitus rajoittaa vapautta keskustella yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista tai kohtuuttomasti vaikeuttaa tällaisen keskustelun käymistä. Valitettavasti lain soveltaminen ei kuitenkaan enää vastaa tuota lain esitöissä linjattua päämäärää. Esimerkiksi poliisin rajallisia resursseja käytetään vanhoista, moneen kertaan esitetyistä televisiosarjoista tehtyjen tutkintapyyntöjen käsittelyyn. Tällaiset poliisitutkinnat eivät kuulu kansalaistensa oikeuksia kunnioittavaan valtioon. Ihmisten vanhoja kirjoituksia ollaan ryhtymässä käymään läpi tiheämmällä tahdilla. Kristillisten tekstien siteeraamisesta ja hengellisen vakaumuksen julkisesta ilmaisemisesta voi joutua valtakunnansyyttäjän määräyksen nojalla esitutkintaan, kuten olemme joutuneet hiljattain näkemään. Jopa kansanedustajan täysistunnossa pitämästä puheenvuorosta, jossa kritisoidaan hallitusohjelman kirjauksia, voi käynnistyä esitutkinta ja syyteharkinta.

Kaikki viimeaikaiset tapahtumat ovat tehneet yhä ilmeisemmäksi, että kansalaisten sananvapautta ja yhdenvertaisuutta turvaavaa lainmuutosta tarvitaan. Viime aikojen esimerkit herättävät myös kysymyksen: Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kiihottamispykälän käyttö saa yhä uusia ilmenemismuotoja. Esimerkiksi riski rikosvastuuseen joutumisesta saa jopa tiedotusvälineitä poistamaan arkistoistaan vanhaa materiaalia, joka saatetaan nykyään tulkita jossain loukkaavaksi. Seurauksena voi olla historian vääristelyä.

Mikä huolestuttavinta, tämä kaikki on johtamassa pelon ilmapiiriin sen suhteen, mitä uskaltaa sanoa. Ihmisillä, joilla on epäsuosittuja mielipiteitä, ei käytännössä ole keinoa tietää etukäteen, mitä Suomessa saa nykyään sanoa tarvitsematta pelätä juridisia seurauksia. Pelko poliisitutkintaan joutumisesta alkaa rajoittaa aivan tavallisten ihmisten kirjoittelua. Seurauksena on itsesensuurin ilmapiiri ja yhteiskunnallisen keskustelun köyhtyminen. Lisäksi käytäntö on osoittanut, ettei rikoslain 11 luvun 10 § suojele yhtä laillisesti, yhtä lailla kaikkia ryhmiä. Virke, vaikkapa joku sanonta, joka koskee syntyperäisiä suomalaisia, suomalaisia kansanryhmänä, ei anna edes aihetta syyteharkintaan, ja sitten taas toista kansallisryhmää koskevana sama virke johtaa tuomioon.

Perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden näkökulmasta tällainen valikoiva lainsuoja on kestämätön, riippumatta siitä, onko kyse lainsäätäjän alkuperäisestä tarkoituksesta vai ainoastaan liian väljän lainsäädännön mahdollistamista tulkinnoista. Voimassa oleva säännös ei täsmällisyydeltään ole rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tasolla. Kritiikin ja solvaamisen rajasta on tullut häilyvä. Tämä konkretisoituu esimerkiksi siinä, miten länsimaissa suhtaudutaan nykyään islamiin. Islamin kritisointia pidetään useasti hyökkäyksenä kaikkia muslimeita kohtaan. Tällainen asenne nostaa islamia kaiken kritiikin yläpuolelle. Lain tarkoituksena ei voi olla, eikä pidä olla, että jokin uskontoryhmä saa erityiskohtelua.

Nykyinen kiihottamispykälä on tarkoitettu lain esitöiden mukaan antamaan suojaa ennen kaikkea sellaisille väestöryhmille, jotka yleensä ovat yhteiskunnassa sosiaalisesti heikommassa asemassa ja sen vuoksi erityisen suojan tarpeessa. Tämä on varsin merkillistä, kun ajatellaan yhdenvertaisuutta. Voidaan perustellusti maailman ehkä tasa-arvoisimmassa yhteiskunnassa, Suomessa, kysyä, ovatko vähemmistöt näin valtavan erityissuojan tarpeessa. Lain tulisi kohdella kaikkia kansalaisia yhdenvertaisesti. Millekään ryhmälle ei pidä antaa erityisoikeuksia, jotka muilta puuttuvat. Lain onkin oltava tässä suhteessa hyvin tarkkarajainen ja selkeä. [Kimmo Kiljunen pyytää vastauspuheenvuoroa]

Ensimmäinen varapuhemies Tuula Haatainen

Halutaanko tästä käydä debattia? [Perussuomalaisten ryhmästä: No, ei oikeastaan, pyydä puheenvuoro!] — Mennään puhujalistaan vähäksi aikaa ja katsotaan sitten, nouseeko tarvetta laajemmin debattiin.

Arvoisa rouva puhemies! Suomen lainsäädännössä ei ole erillistä pykälää vihapuheelle eikä vihapuheelle aseteta erillisen vihapuhepykälän mukaisia rangaistuksia. Rikoslaissa on kuitenkin lukuisia pykäliä, joiden perusteella vihapuheen levittäjää vastaan voidaan nostaa syyte. Yksi pykälistä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan, jota nyt ehdotetaan muutettavaksi. Tämä rikoslain pykälä pitää muuttaa, koska nykytilanne on se, että ihmisiä tuomitaan hyvin mielivaltaisin perustein heidän lainmukaisesta sananvapauden harjoittamisestaan — siis sananvapauden, joka on keskeinen demokratiaan kuuluva asia. Ajatellaan esimerkiksi meitä kansanedustajia. Meidät on äänestetty tänne eduskuntaan edustamaan kansaa yleisissä vaaleissa — vaaleissa, joissa äänestävä kansalainen valitsee sellaisen ehdokkaan ja sellaisen puolueen, joka hänen mielestään parhaiten ajaa hänelle tärkeitä asioita.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on ollut Suomen rikoslaissa jo noin 25 vuotta, ja sen määritelmä on hyvin laaja. Meneillään oleva edustaja Räsäseen kohdistuva esitutkinta kohdistuu 15 vuotta sitten julkaistuun kirjoitukseen. Ottaen edellä mainitun huomioon mielestäni esitutkintoja ja syytteitä olisi pitänyt tulla vuosien varrella kuin sieniä sateella. Miksi siis vasta viime aikoina on alettu aktiivisesti käyttämään tätä pykälää jopa yli vuosikymmen sitten julkaistuihin kirjoituksiin? On selvää, että pykälää on alettu käyttämään joidenkin tahojen poliittisten vastustajien hiljentämiseen. Tällainen toimintapa on demokratian vastaista ja heikentää Suomen oikeusvaltioperiaatetta.

Sananvapauden rikkomisen lisäksi jokainen voi miettiä, kuinka paljon poliisiasemat ja tuomioistuimet tulevat ruuhkautumaan lähitulevaisuudessa, kun tätä menoa yksi jos toinenkin suomalainen joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen mielipiteensä ilmaisusta. Suurempi kysymys kuuluukin, kuinka kauas mennään taaksepäin ja mihin vuosikymmeneen vedetään se raja, että voidaan syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vanheneeko tämä kauhea majesteettirikos milloinkaan? Lain mukaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan ‑rikoksen syyteoikeus vanhenee viidessä vuodessa. Eli edustaja Räsäsen vuoden 2004 julkaiseman kirjoituksen syyteoikeus vanheni siis vuonna 2009, kymmenen vuotta sitten, mutta nyt kuitenkin häntä saattaa odottaa syyte tuosta kirjoituksesta. Näin ollen voidaan todeta, että Suomeen on tällä hetkellä syntymässä todella omituinen tilanne, jossa ollaan takautuvasti ja näin ollen myös lainvastaisesti tuomitsemassa ihmisiä.

Arvoisa rouva puhemies! Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Jotta asioista voidaan päättää, on sekä kansalaisten että kansanedustajien pystyttävä tuomaan myös kärkevät mielipiteensä ja näkemyksensä julkiseen keskusteluun. Kun vain asiat riitelevät, on yhteiskunnassa asiat silloin vielä hyvin. Esimerkiksi epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa vihaa ihmisissä. Hiljentämällä ihmisiä demokratian vastaisesti lisätään ihmisten katkeruutta yhteiskuntaa vastaan. Sensuuri, ennakkosensuuri tai nyt uutena jälkikäteen tapahtuva sensuuri on isku demokraattisen maan kansalaisen perusoikeuksiin keskustella vapaasti omasta elämästään ja yhteiskunnan ongelmista. Terveessä yhteiskunnassa on voitava tuoda faktat esiin vapaasti ilman pelkoa esitutkinnasta, syytteistä tai tuomioista. Mihin olemme menossa, kun kaivelemme vuosikymmenien takaisia sanomisia? Pykälä on täysin absurdi. Tuleeko jatkossa mahdollisesti syyte, jos ja kun joku sanoo eskimoa eskimoksi?

Arvoisa rouva puhemies! Nykytilanne on se, että jos kansalainen haluaa tuoda esiin julkiseen keskusteluun erilaisia yhteiskunnallisia lieveilmiöitä, hän voi joutua sanomisistaan hyvin pienellä kynnyksellä rikosoikeudelliseen vastuuseen. Näin ei voi jatkua, ja tämä lakimuutos on saatava läpi, jotta syyttömien ihmisten tuomitseminen näiden käyttäessä sananvapauttaan loppuu. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on viime aikoina käyty aktiivista ja paikoitellen varsin kiivastakin keskustelua sananvapaudesta. Aihe on äärimmäisen tärkeä, ja tässä edellä on esitetty erinomaisia puheenvuoroja. Tätä keskustelua on käyty muun muassa siitä näkökulmasta, missä kulkee sallitun ja kielletyn mielipiteen ilmaisun raja. Valitettavasti tämä raja on nykyisin veteen piirretty viiva. Rajaa on todella vaikea hahmottaa ja tunnistaa.

Käsittelyssä olevassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän lakialoitteessa esitetään rikoslaissa säädetyn kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan lainsäädännön muuttamista. Aloite on ajankohtainen sekä erittäin tärkeä kansalaisten sananvapauden ja perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Lakialoitteessa esitetään, että jatkossa rangaistavaksi jäisi ainoastaan lainkohdassa tarkoitettua ryhmää vastaan tehtävällä rikoksella uhkaaminen sekä tällaiseen rikokseen yllyttäminen. Lisäksi aloitteessa esitetään lainkohdan muuttamista siten, ettei rangaistusvastuu enää jatkossa koske tiedon tai mielipiteiden asettamista yleisön saataville, levittämistä yleisön keskuuteen ja pitämistä yleisön saatavilla. Rangaistusuhka liitettäisiin siten jatkossa ainoastaan muihin viesteihin kuin tietoihin ja mielipiteisiin.

Arvoisa puhemies! Perustuslain 8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyy perustuslakivaliokunnan käytännössä sovellettu erityinen täsmällisyysvaatimus. Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Nykyinen laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on liian väljä ja tulkinnanvarainen, eikä se nähdäkseni täytä tätä edellä mainittua täsmällisyysvaatimusta. Kansalaisten on tällä hetkellä erittäin vaikea hahmottaa, missä kulkee sallitun ja kielletyn mielipiteenilmaisun raja. Tilanne on sama kuin jos liikennesäännöissä kiellettäisiin ylinopeuden ajaminen, mutta liikennemerkit puuttuisivat teiden varsilta eikä kukaan tietäisi, missä sallitun nopeuden raja kulkee. Koska nyt kukaan ei tiedä, missä sallitun ja kielletyn mielipiteenilmaisun raja kulkee, vähentää se kansalaisten uskallusta osallistua esimerkiksi kriittiseen maahanmuuttokeskusteluun.

Arvoisa puhemies! Sananvapaus on kansalaisille kuuluva perustuslaillinen oikeus ja demokraattisen oikeusvaltion perusta. Sananvapauden rajoituksiin onkin suhtauduttava aina suurella varauksella ja kriittisyydellä. Demokraattisessa yhteiskunnassa on oltava tilaa myös kiistanalaisille ja provokatiivisille mielipiteille. Kaikki yhteiskunnalliset asiat ja ongelmat tulee saada asettaa julkisen keskustelun kohteeksi. Ilman kriittistä kansalaiskeskustelua yhteiskunnan tieteellinen, sivistyksellinen ja muu kehitys pysähtyy. On myös ymmärrettävä, että sananvapauden sensuurimainen rajoittaminen johtaa pahimmillaan kansalaisten katkeroitumiseen, kansan kahtiajakoon ja yhteiskunnalliseen epävakauteen. Kansalaisten mielipiteet ja yhteiskunnalliset tosiasiat eivät katoa sillä, että niiden sanominen ääneen kielletään.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten lakialoite toisi toteutuessaan selkeyttä nykytilanteeseen. Lainsäädännöstä tulisi tämän muutoksen myötä selkeää, täsmällistä, tarkkarajaista ja ennakoitavaa. Näiden perustelujen pohjalta, arvoisa puhemies, kannatankin tätä perussuomalaisten lakialoitetta. [Kimmo Kiljusen vastauspuheenvuoropyyntö]

Ensimmäinen varapuhemies Tuula Haatainen

Halutaanko käydä debattia? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei haluta, ei vielä!] Mennään muutama puheenvuoro vielä tässä. Tässä on eri ryhmistä. Otetaan sitten pieni debattikierros. Myös lakialoitteissa on ihan perinteen mukaisesti käyty debatteja.

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on perussuomalaisen eduskuntaryhmän jättämä lakialoite kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan pykälän muuttamisesta, ja me puhumme myös sananvapaudesta, joka on jokaisen ihmisen perusoikeus. Perussuomalaiset nostivat tämän teeman esille myös kyselytunnilla, jonka jälkeen kansalaisilta tuli todella paljon kysymyksiä ja viestejä. Yksi hyvä puhelu oli, kun ikäihminen soitti minulle ja sanoi, että minä en voi enää edes Kansanradioon soittaa ja kertoa minun mielipidettäni. Ihmisiä pelottaa, mitä he voivat sanoa, mikä on heidän sananvapautensa ja että joutuvatko he kenties jonkinlaiseen oikeudelliseen vastuuseen niistä sanoistaan. Eli kyllä tämä ihan oikeasti on ihmisten mielessä, mitä meillä voidaan Suomessa enää sanoa.

20. päivä marraskuuta Helsingin Sanomissa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen totesi, että jokaisen pitäisi kyllä ymmärtää, mitä lakiin kirjatulla pykälällä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tarkoitetaan, mutta kuitenkin hän myös totesi, että hän olisi valmis pohtimaan sitä, voitaisiinko rikoslakia kiihottamispykälän osalta tarkentaa, ja kiihottamispykälän ajatusta tietyn ihmisryhmän syrjinnästä voisi jotenkin täsmentää. Hän totesi näin, että säännöstä voisi jollakin tapaa terävöittää. Ymmärtääkseni kuitenkaan oikeusministeri Henriksson ei tälle ajatukselle lämmennyt. Minä näen kuitenkin erittäin tärkeänä, että tiedottaminen ihmisille ja kertominen siitä, mitä Suomessa saa sanoa, olisi juurikin oikeusministerin ja oikeusministeriön tehtävänä, jotta suomalaiset tietävät, mikä on sananvapauden linja tässä nyky-Suomessa. On erittäin tärkeää, että me voimme puhua, me voimme sanoa, me voimme kertoa, mitä me ajattelemme, ja erityisesti myös se, että joku määrittelisi sen, mitä on vihapuhe. Vihapuheesta puhutaan todella paljon, mutta loppujen lopuksi se määritelmä on aika avonainen, mitä sillä tarkoitetaan. Toivon hyvää keskustelua ja toivon, että perussuomalaisten lakialoite saa kannatusta eduskunnassa.

Arvoisa puhemies! ”En ole samaa mieltä kanssasi, mutta puolustan oikeuttasi olla sitä mieltä.” Tämä valistusfilosofi Voltairen toteamus kuvaa sananvapauden ydinolemusta. Sananvapautta ja uskonnonvapautta on pidetty Suomessa itsestäänselvyyksinä, saavutettuina oikeuksina meidän hienossa vapaassa yhteiskunnassamme. Ne ovat länsimaisen liberaalidemokratian peruspilareita ja Suomessa perustuslailla suojattu.

Viime aikoina kuitenkin entistä useampi suomalainen on joutunut kysymään, mitä saan sanoa, mihin tietoihin saan viitata, mille saan nauraa, mihin saan uskoa. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus. Siihen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapautta voidaan rajoittaa vain jonkin toisen oikeushyvän suojaamiseksi. Mikä on sellainen oikeushyvä, jonka vuoksi sananvapautta voi ja tulee rajoittaa? Kuinka paljon vapaassa yhteiskunnassa on oltava valmis sietämään närkästymistä, jopa loukkaantumista? Missä on sallitun ja kielletyn näkemyksen rajapyykki?

Tästä on kyse nyt käsittelyssä olevassa lakialoitteessa, joka koskee rikoslain kansanryhmää vastaan kiihottamisesta koskevan pykälän muuttamista. Lakialoitteessa ei esitetä kiihottamispykälän poistamista. Siinä esitetään pykälän muuttamista siten, että rangaistavaksi jää lainkohdassa tarkoitettua kansanryhmää vastaan tehtävällä rikoksella uhkaaminen sekä tällaiseen rikokseen yllyttäminen. Nykytilan ja lakialoitteen välinen oleellinen ero on, että lakialoitteen johdosta rangaistavana ei olisi enää pidettävä panettelua ja solvaamista laissa mainituilla kansanryhmän ominaispiirteisiin liittyvillä perusteilla. Myöskään tiedon ilmaisemista ei pidettäisi enää rangaistavana. On huomattava, että lakialoitteessa ei myöskään esitetä yksittäiseen henkilöön kohdistuvan kunnianloukkauksen poistamista rikoslaista. Kyse on siis kiihottamispykälän tunnusmerkistön rajaamisesta ja täsmentämisestä.

Lakialoitteen tavoite rikoslain 11 luvun 10 §:n täsmentämiseksi on mielestäni välttämätön. Lakivaliokunta arvioi aikoinaan nykymuotoisen kiihottamispykälän säätämisen yhteydessä 2010, etteivät tehtävät muutokset olisi merkitykseltään suuria. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että pykälä on nykymuodossaan monitulkintainen, jopa vaikeaselkoinen. Jopa poliisi ja valtakunnansyyttäjä ovat tulkinneet sitä eri tavoin yksittäisissä tapauksissa. Miten siis kansalainen osaisi joka tilanteessa arvioida, mitä saa ja mitä ei saa sanoa? Myös valtakunnansyyttäjä Toiviainen on haastattelussaan viitannut siihen, että pykälä vaatisi mahdollisesti täsmennyksiä.

Kyse on paitsi sananvapauden myös uskonnonvapauden rajoista. Tiedon, mielipiteen tai oman vakaumuksen ilmaisun ja sen johdosta aiheutuvan mahdollisen yhteiskunnallisen pahan mielen aiheuttamisen ei pitäisi sellaisenaan johtaa tutkintaan eikä rikossyytteeseen, saati tuomioon. Kiihottamispykälää tulkitaan vieläpä siten, että rangaistavana pidetään tunnusmerkistön täyttävän viestin pitämistä yleisön saatavilla riippumatta siitä, koska kirjoitus on tehty. Esimerkiksi edustaja Räsäsen 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran julkaistu verkosta yhä löytyvä kirjoitus on johtanut tutkintaan. Tämä näkemys jatkuvasta kiihottamisrikoksesta vaikuttaa kohtuuttomalta. Väärä mielipide on kuin murha, joka ei vanhene koskaan.

Mihin tämä johtaa käytännössä? Käydäänkö seuraavaksi kirjastot läpi ja poistetaan kaikki loukkaavat teokset? Arkistojen vanhojen sketsien osalta on jo ilmeisesti käynnissä tutkinnan esivaihe. Ei voi olla niin, että ottaessaan asioihin kantaa ihmisten tulisi nykyisen lainsäädännön noudattamisen lisäksi pystyä ennakoimaan kaikki tulevat lainsäädäntömuutokset. Oikeusturvan ja taannehtivan lainsäädännön kiellon näkökulmasta: mahdoton tilanne.

Pidän selvänä, että vuonna 2011 voimaan astunut kiihottamispykälän muutos on epäonnistunut. Poliisi tekee tutkinnoissa työtään, mikä on ymmärrettävää, mutta toimimaton ja epäselvä lainsäädäntö on lainsäätäjän asia. Säännöksen monitulkintaisuus, jopa vaikeaselkoisuus, ovat ongelma yksilön oikeusturvan näkökulmasta sekä yksilön tosiasiallisen sananvapauden toteutumisen kannalta. Itsesensuuri lisääntynee, keskustelu kapenee.

Perustuslaissa turvattua sananvapautta rajoittavana lakina kiihottamispykälän tulisi perusoikeuksia koskevan rajoittamisdoktriinin mukaan olla lainsäädäntönä nimenomaan täsmällinen ja tarkkarajainen. Julkisessa keskustelussa on korostettu sitä, että Suomen kansainväliset velvoitteet rajaavat sitä, miten Suomi voi kiihottamispykälän kanssa toimia. Tämä sinänsä pitää paikkansa. Suomella on kuitenkin käsittääkseni kansainvälisten velvoitteidenkin kannalta liikkumavaraa siinä, miten kriminalisointi toteutetaan. Liikkumatilaa lisää varauma Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan.

Arvoisa puhemies! Yleisesti hyväksytyt ja pörröiset näkemykset harvoin tarvitsevat sananvapauden suojaa. Sen sijaan yhteiskunnallisesti kiistanalaiset, jopa loukkaavat näkemykset, tarvitsevat. Mielensä pahoittaminen ei voi olla peruste rajoittaa mielin määrin toisen sanan- ja uskonnonvapautta. Kumpaa vapaa maa tarvitsee enemmän: suvaitsevaisuutta, joka ei suvaitse muiden vapautta, vai sietämistä, joka sietää muiden vapautta? Ajattelen, että loukkaantumisen sietäminen on se hinta, joka vapaasta yhteiskunnasta meidän jokaisen pitäisi olla valmis maksamaan. [Olli Immonen: Hyvä puhe!]

Arvoisa rouva puhemies! Sananvapaus voidaan ymmärtää ja ymmärretäänkin eri tahoilla hyvin eri tavoin. Itse näen, että sananvapauslainsäädännön tehtävä on ennen kaikkea suojella yksilöä instituutioilta. Ilman vapaata keskustelua ja kyseenalaistamista ei ole demokratiaa eikä kehitystä. Monet näkevät asian tismalleen päinvastoin, että lainsäädännön tehtävä on suojella instituutioita ja vallitsevia totuuksia ja uskonkappaleita yksilöltä. Tällaisia instituutioita ovat viranomaiset, poliitikot ja media. Tätä ajattelua heijastavat esimerkiksi vaatimukset niin sanotun maalittamisen kriminalisoimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että jos viranomainen tai toimittaja esittää julkisuudessa poliittisia näkemyksiä, niin kyseisen viranomaisen tai toimittajan arvosteleminen ainakin nimeltä mainiten olisi rikollista.

Tämänhetkisessä lainsäädännössä keskeinen mielipidesensuurin ja mielivallan työväline on rikoslain pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on ongelmallinen monessa suhteessa. Nostan tässä aiemmin mainittujen lisäksi esiin muutamia näkökohtia.

Ensinnäkin tämä lakipykälä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Vaikka lakipykälä ei mainitse mitään erityisiä ryhmiä, niin oikeuskäytäntö ja monet viranomaislausunnot tekevät selväksi, että laki kieltää vain tiettyihin ryhmiin kohdistuvat ikäviksi koetut lausumat. Yksi oikeusvaltion kulmakivistä on, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja että laki suojelee samalla voimalla kaikkia ihmisiä riippumatta näiden taustasta.

Toiseksi tämä laki on epämääräinen ja tulkinnanvarainen. Lakipykälää lukemalla on mahdotonta tietää etukäteen, onko jokin lausuma laiton vai ei. Jos poliisi ja syyttäjä ovat keskenään erimielisiä jonkin lausuman lainmukaisuudesta, tai hovioikeus ja korkein oikeus, niin miten tavalliselta kansalaiselta voidaan edellyttää tällaista tulkintataitoa? Tämä lienee tarkoituskin. Kun ei ole varmuutta, ihmiset ovat varmuuden vuoksi hiljaa. Sensuuria ei tarvita, jos lainsäädäntö ajaa ihmiset itsesensuuriin.

Sananvapauden tukahduttaminen tapahtui itse asiassa tismalleen samalla tavalla Neuvostoliitossa. Sielläkin perustuslaki takasi sananvapauden. Kuitenkin kaikki tiesivät, että kiihotusta, lietsontaa ja huliganismia koskeva lainsäädäntö oli tulkinnaltaan hyvin venyvä ja että mikä tahansa vallanpitäjien tai vallitsevan yhteiskuntaideologian kannalta ikävä ilmaisu johti syytteeseen, tuomioon ja muihin vaikeuksiin.

Monet kysyvät, miksi vihan lietsonnan pitäisi olla sallittua. Nyt kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, mikä kaikki katsotaan rikolliseksi vihan lietsonnaksi. Perussuomalaisten lakialoitteessa esitetään, että kriminalisoinnin piiriin jää väkivallalla uhkaaminen tai siihen yllyttäminen. Esitämme siis, että pykälän sisältö vastaisi rikosnimikettä. Nyt pykälä sisältää myös sellaiset ilmaisut, jotka eivät kiihota ketään mihinkään.

Vihapuhelainsäädäntö edustaa hiipivää totalitarismia. Se on ase, jota käytetään poliittisesti väärää mieltä olevien vainoamiseen ja hiljentämiseen. Moni ihminen vastustaa perussuomalaisten politiikkaa ja tuntee siksi vahingoniloa siitä, että perussuomalaisia tutkitaan, syytetään ja tuomitaan tämän lain nojalla. Tällainen lainsäädäntö on kuitenkin eräänlainen Frankensteinin hirviö. Vihapuhelakien kannattajat, jotka ovat luoneet tämän hirviön ja ruokkivat sitä, luulevat olevansa siltä itse turvassa. Kun he jäävät itse sen uhriksi, he hämmästelevät, että eikös tämän pitänyt koskea vain perussuomalaisia.

Viime aikoina on puhuttu paljon edustaja Räsäseen kohdistuvasta rikostutkinnasta, joka liittyy Raamatun siteeraamiseen. Edustaja Räsänen on itse ansiokkaasti nostanut esiin tämän tutkinnan absurdiuden, enkä mene nyt siihen. Huomautan kuitenkin, että vielä vuonna 2015 edustaja Räsänen oli tarmolla mukana kivittämässä perussuomalaisten edustaja Immosta, jonka monikulttuurisuuskriittisestä kirjoituksesta nousi laaja kohu. Tuolloin edustaja Räsänen sanoi: "Vihapuhe on vaarallista, sillä se valitettavan usein johtaa vihatekoihin.”

Mielestäni pahinta politiikassa on se, että ihmisillä ei ole periaatteita, joita sovellettaisiin kaikkiin eteen tuleviin tapauksiin. Pysyvien periaatteiden tilalla on poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja tapauskohtainen pohdinta. Tässä suhteessa olen hyvin ylpeä puolueestani. Me puolustamme teitä, edustaja Räsänen, tietoisena siitä, että te ette puolustaneet, ettekä puolustaisi, meitä. Toivon, että mietitte tätä asiaa hetken.

Niin poliitikot kuin toimittajat ja oikeusoppineet ovat viime päivinä ihmetelleet kymmeniä vuosia vanhoihin sketsiohjelmiin liittyviä rikostutkintoja. Kuitenkin vielä hetki sitten samat ihmiset olivat sitä mieltä, että kiihottamispykälä on aivan riittävän selkeä. Kuitenkin lakiteksti mahdollistaa juuri tällaiset tulkinnat, jos tulkitsija on riittävän fanaattinen.

Arvoisa puhemies! Kiihottamispykälä nykyisessä muodossaan ei suojele kansanryhmiä vaaralliselta kiihottamiselta tai muulta haitalta. Sillä pyritään suojelemaan ihmisiä loukkaantumiselta ja pahalta mieleltä. Pahalta mieleltä suojeleminen rikoslailla on vaarallista, koska se tekee ihmisistä kyvyttömiä käsittelemään pahaa mieltä. — Kiitos. [Kimmo Kiljunen pyytää vastauspuheenvuoroa]

Ensimmäinen varapuhemies Tuula Haatainen

Otetaan debatti tähän, jos nyt sitä syntyy. Pyydän edustajia, jotka haluavat käyttää puheenvuoron, nousemaan seisomaan ja painamaan V-painiketta.

Arvoisa puhemies! Edustaja Halla-aho tässä suorana sitaattina sanoi äsken, että ”vihapuheen rajoittaminen on totalitarismia”. Sanoisin pikemminkin päinvastoin, vihapuhe on avointa totalitarismia. Kannattaa muistaa, että täällä on käyty hyvää keskustelua sananvapaudesta periaatteena. Me kaikki jaamme sen. Sananvapaus on keskeisimpiä perusoikeuksia suomalaisessa yhteiskunnassa, ja niin pitää ollakin, mutta sitä ei voi käyttää bulvaanina panettelulle ja solvaavalle puheelle niin kuin tässä keskustelussa nyt käytetään. Kaikki kansainväliset ihmisoikeussopimukset, mukaan lukien Euroopan ihmisoikeussopimus sinällään, lähtevät liikkeelle siitä, että ihmisen pahoinpitely, henkinen tai fyysinen pahoinpitely, ei ole sallittua. Tässä suhteessa sananvapaus, jos se on henkistä pahoinpitelyä, ei voi olla mahdollista. Sitä nimenomaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat rajoittamassa. Missä on raja, täällä kysytään useissa puheenvuoroissa, mihin laitetaan se raja, mikä on tällä kiihotuspuheella. Missä se raja on? [Jukka Mäkynen: Sano sinä! — Arja Juvonen: Missä se on?] Missä on muuten rikosoikeudellinen raja — miten se määritellään, kun puhutaan fyysisestä pahoinpitelystä? Ei siinäkään ole selkeätä rajaa sen kummemmin määrittelyissä. Se joudutaan selkeästi [Puhemies: Aika!] — meillä on erityyppisiä tapoja koskettaa fyysisesti toisiamme eikä se ole aina pahoinpitelyä. [Puhemies: Aika!] Tässä täytyy tunnistaa, että nämä ovat... [Puhemies: Aika!]

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että tämä sananvapauskysymys on otettu täällä keskusteluun. Itsekin aion tästä vielä käyttää puheenvuoron, mutta sen verran haluan kommentoida tuohon edustaja Halla-ahon käyttämään puheenvuoroon, kun hän väitti, että olisin ollut kivittämässä edustaja Immosta vuonna 2015. Olin aika hämmästynyt tuosta lausunnosta. Se on tullut aikaisemminkin vastaan. Itse tarkistin oikein sieltä vuodelta 2015 sen blogikirjoitukseni, johon tässä viitataan, enkä siinä mielestäni edustaja Immosta ole millään tavalla kivittämässä. Edelleenkin allekirjoitan tuon lauseen vihapuheesta ja selitän sitä kohta tarkemmin. Mutta kiistän sen, että edustaja Immosta olisin ollut kivittämässä, ja toivon, että kertoisitte, missä olen näin tehnyt.

Arvoisa puhemies! Edustaja Kiljuselle haluaisin esittää kysymyksen: tiedättekö te, mikä on vihapuheen ja vihaisen puheen raja ja määritelmä, voisitteko kertoa sen minulle? [Leena Meri: Ei osannut!]

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin muistuttaa tätä salia, että sananvapaus ei ole absoluuttinen perusoikeus, vaan meillä on useita perusoikeuksia, mitkä ovat rinnastettuina, alistettuina toisiin. Haluan myös muistuttaa siitä, että Suomea velvoittaa kansainvälisten sopimusten perusteella yksiselitteisesti se, että kiihottamista kansanryhmää vastaan ei voida poistaa rikoslaista. [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei olla poistamassa!] Tähän otti Hesarin artikkelissa kantaa neljä meidän tällä hetkellä voimassa olevaa oikeustieteilijää, ja he olivat aika yksiselitteisiä. Haluan myös muistuttaa, että keskeisessä asemassa on Yhdistyneiden kansakuntien rotusyrjintäsopimus, jonka takia kiihottaminen kansanryhmää vastaan lisättiin aikanaan rikoslakiin.

Jotenkin toivoisin, että meillä jokaisella olisi edes sellainen yritys kunnioittaa toinen toisiamme enemmän tällaisessa poliittisessa keskustelussa. [Leena Meri: Tämähän on ollut ihan asiallista keskustelua!]

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Forsgrénilta ilmeisesti jäi tämä aiempi keskustelu huomiotta syystä tai toisesta ja tämä lakialoite lukematta. Lakialoitteessahan ei suinkaan esitetä, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan poistettaisiin rikoslaista vaan että siitä poistettaisiin epämääräiset elementit, niin että lakipykälä olisi selkeä ja oikeusvarmuus paranisi.

Arvoisa puhemies! Edustaja Mäenpää kysyi minulta, missä kulkee vihapuheen ja vihaisen puheen raja. Minä kysyn edustaja Mäenpäältä, missä kulkee tuuppaamisen ja lyömisen raja. Nämä ovat ihan samalla tavalla määrittelykysymyksiä, [Leena Meri: Tässä keskustellaan nyt sananvapaudesta!] mistä me lähdemme, missä on pahoinpitely.

Olennaisin seikka, kun täällä edustaja Tavio sanoi, että kiihotuspykälä on abstrakti: Sanan käyttö on aina abstraktia. Siinä on abstraktista ilmiöstä kysymys. Ja kun te puhutte siitä, että tässä nimenomaan on pelon ilmapiiri luotu siitä, mitä uskaltaa sanoa, kyllä on itsestään selvä asia, että niissä yhteiskunnissa, joissa on solvaavaa panettelua vähemmistöä kohtaan, muita kansanryhmiä kohtaan, kiihotusta ja niin edelleen, on huomattavasti suurempi pelon ilmapiiri niillä ihmisillä, jotka joutuvat solvauksien ja tämän henkisen pahoinpitelyn kohteeksi. Se on huomattavasti suurempi ongelma kuin se, että ihminen harkitsisi sanojaan, suhtautuisi toiseen ihmiseen, vaikka olemme eri mieltä, kunnioittaen [Puhemies koputtaa] tässä keskustelussa. Solvaaminen on aivan jotain toista. [Puhemies: Aika!] Jokainen tietää sen.

Arvoisa puhemies! Loukkaantuminen on osa kaikkea debattia. Silloin kun käydään mielipiteenvaihtoa, niin jotta sitä voidaan käydä vapaasti, siihen sisältyy aina riski, että toinen loukkaantuu — varsinkin politiikassa se on osa poliittista debattia.

Sinänsä on hyvä, että hallituksesta on muutama edustaja paikalla. Soisin olevan enemmänkin ja kuulevani argumentteja, sillä nyt nuo argumentit eivät oikein kuulosta kovin vakuuttavilta, kun alatte puhumaan vaikka pahoinpitelystä, jossa on kuitenkin aika selvä rajanveto. [Kimmo Kiljunen: Missä se raja on?] Suomen tuomioistuinlaitos on tehnyt aika selvät rajanvedot, ja meillä on lisäksi esimerkiksi lievä pahoinpitely.

Te puolustatte tunteiden loukkaantumista, kun te ette osaa määritellä itsekään tuota rajanvetoa näille. Se on vaan demokratiassa välttämätöntä, että on olemassa se loukkaantumisen mahdollisuus. Ei sitä kannata pelätä.

Arvoisa puhemies! Edustaja Forsgrénille: olen samaa mieltä siitä, että tämän kiihottamispykälän poistaminen rikoslaista ei kansainvälisten velvoitteiden kannalta ole mahdollista, mutta tuossa samaisessa haastattelussa, johon viittasitte, tuotiin esille, että joidenkin asiantuntijoiden mukaan tällaista liikkumavaraa Suomella tosiasiassa on.

Vuonna 70, kun tämä kiihottamispykälä tuotiin rikoslakiin, se liittyi nimenomaan tähän Yhdistyneiden kansakuntien kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen, sen ratifiointiin, ja nyt on huomattava, että tämä 2011 voimaan tullut muutos, joka liittyi Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymiseen, toi tähän pykälään erityisesti sellaisia elementtejä, jotka nyttemmin soveltamisen yhteydessä ovat osoittautuneet ongelmallisiksi. Suomi on tältä osin tehnyt tosiaan sen varauman, johon tuossa omassa puheenvuorossanikin viittasin.

Arvoisa puhemies! Olisin hieman odottanut edustaja Kiljuselta tarkempaa rajanvetoa tähän asiaan, sillä niinhän on, että jos lainsäätäjäkään ei osaa oikein arvioida tätä rajanvetoa, niin silloinhan me olemme ongelmissa. Tämä epämääräisyys on sinällään historiasta tuttua. Esimerkiksi Neuvostoliitossa artikla 70:n 2 momentissa kiellettiin sellaisen propagandan ja valheellisen informaation levittäminen, joka tähtää Neuvostoliiton poliittisen ja sosiaalisen järjestelmän arvosteluun. Eikö kuulosta tutulta?

Arvoisa puhemies! Edustajat Junnila ja Tavio ovat oikeassa siinä, että minun on vaikea määrittää sitä rajaa, missä puhutaan solvauksesta, henkisestä pahoinpitelystä aidolla tavalla tai panettelusta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ehdottomasti lainsäätäjänä minulla on vaikeuksia määrittää se tarkka raja. Mutta niin oli edustaja Taviollakin vaikeuksia määrittää raja, kun minä kysyin häneltä, missä on tuuppaamisen ja lyömisen raja, kun määritellään pahoinpitelyä. Ja te totesitte minulle vastauksen: En minä pysty vetämään rajaa, tuomioistuin joutuu vetämään sen rajan. Minä vetoan samalla lailla: meillä on lainsäädäntö olemassa, ja se on tuomioistuimen tehtävä sitten katsoa, missä kohdassa tämä pahoinpitely on mennyt henkisellä puolella niin vaikeaksi, että se täyttää kriteerit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä riittänee varmaan vastaukseksi.

Arvoisa puhemies! Tosiaan tuossa debatissa ei riittänyt minuutin vastausaika siihen, että alkaisin erittelemään pahoinpitelyä ja tätä. Nyt puhuttiin kuitenkin ihan eri pykälästä. Se on aivan eri rikos. Siis pahoinpitelyssä tuotetaan sille uhrille suoraa väkivaltaa. Pahoinpitelyllä suojattava oikeushyvä on ihmisen ruumiillinen koskemattomuus. Sen sijaan tälle kiihottamispykälälle, kuten tuossa avauspuheenvuorossani selostin, ei ole löydettävissä tällaista selvää oikeushyvää, koska se ei suoraan loukkaa ketään. Me täällä länsimaissa kuitenkin olemme aika pitkälti ajatelleet, että täytyy olla joku suora seuraus, jotta se toiminta voi olla rikollista. Kun minä olen kysynyt tätä oikeusoppineilta, olen huomannut, että tämä on heillekin hyvin vaikea määritellä, ja hekin ovat vastanneet vain, että kun tässä ikään kuin johdateltaisiin sellaiseen ajatukseen, että alkaisi syntymään niitä rikoksia. Perussuomalaiset haluaisivat siis, että nämä rikokset [Puhemies koputtaa] olisivat tarkkarajaisia eli ne olisivat yllyttämistä tai suoraa [Puhemies koputtaa] väkivallalla uhkaamista.