Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt hallituksen esitystä laiksi kansalaisaloitelain muuttamisesta. Hallituksen esityksessä muutokset ovat lähinnä teknisluonteisia, ja niiden pyrkimyksenä on saada oma lainsäädäntömme vastaamaan paremmin EU-lainsäädäntöä. Esityksessä merkityksellistä on kuitenkin sen vaikutus EU-kansalaisaloitteiden allekirjoitusikään. Nykyisin ikäedellytys, jonka täyttyessä EU-maan kansalainen voi tukea kansalaisaloitetta, perustuu suoraan asetukseen siten, että se on sidottu kansalaisen oikeuteen äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa. Uuden asetuksen mukaan jäsenvaltio voi pitää asiantilan entisellään, mutta silloin myös asetuksen toisen artiklan mukaisesti on mahdollisuus asettaa aloitteen tukemiseen oikeuttavaksi vähim-mäisiäksi 16 vuotta. Eli Suomi voisi halutessaan laskea kahdella vuodella ikärajaa, joka oikeuttaa tukemaan EU-kansalaisaloitteita. Suunta on täysin oikea. Suomi on tottunut olemaan kehityksessä maailman ykkönen, mutta nyt tilanne on se, että olemme jäämässä jälkeen. Euroopassa kasvaa uusi sukupolvi, joka haluaa vaikuttaa eikä ainoastaan olla vaikuttamisen kohde. Ilman reagoimista asiaan saattaa käydä niin, että Suomessa tulevaisuudessa 16-vuotiaat voivat allekirjoittaa EU-kansalaisaloitteen mutta eivät saa allekirjoittaa oman maansa kansalaisaloitteita. Tämä tilanne on korjattava.
Arvoisa puhemies! Nuoret meinaavat pudota kelkasta, ja meille näköpiirissä oleva tulevaisuus on hutera. Nuorten on pakko päästä vaikuttamaan yhä enemmän omaan tulevaisuuteensa, koska nuorilla on realistisempi käsitys siitä, kuinka paljon maailma on muuttunut. Mutta ei poliitikko voi vain sanoa nuorelle, että no, yritäs nyt kiinnostua vaikuttamisesta, jos nuorelle ei anneta siihen mahdollisuutta. Toriteltoilla ja kauppakeskuksissa on kerätty valtavasti allekirjoituksia kansalaisaloitteisiin. Näistä paikoista on tullut yhteiskunnallisen keskustelun ja vaikuttamisen areenoita. Lukiolaiset ja amisnuoret ovat pysähtyneet kiinnostuneena utelemaan uusista ehdotuksista vain kuullakseen sanat ”valitettavasti ette voi tätä allekirjoittaa”.
Arvoisa puhemies! Tänään jättämässäni lakialoitteessa ehdotan, että suoraa demokratiaa vahvistetaan Suomessa niin, että 16-vuotiaasta lähtien nuorella olisi mahdollisuus allekirjoittaa kansalaisaloite. Tällä muutoksella on vain positiivisia vaikutuksia suomalaisten yhteiskunnalliseen aktivoitumiseen, eikä se olisi pois edustuksellisesta demokratiasta, sillä kansalaisaloitteiden hyväksymisestä päättää joka tapauksessa eduskunta. Toivon, että jokainen kansanedustaja yli puoluerajojen voisi allekirjoittaa tämän lakialoitteen nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Jos tähän saadaan puolueet mukaan, niin seuraavana askeleena voidaan ehdottaa myös kansalaisaloitteen laatimisoikeutta 16-vuotiaille. Uskon, että tällöin voimme saada eduskunnan käsittelyyn paljon enemmän niitä asioita, jotka ovat nuorille erityisen merkityksellisiä. Kun nuoret ovat tämän maan tulevaisuus, niin otetaan heidät myös mukaan siitä päättämiseen. — Kiitos.