Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansalaisuuslakia, joka tulisi voimaan 1. lokakuuta 2024. Esitys koskee kansalaistamisen yhtenä edellytyksenä olevaa asumisaikaa. Tavoitteena on uudistaa kansalaisuuslakia hallitusohjelman mukaisesti tiukentamalla kansalaistamisen edellytyksiä. [Hälinää — Puhemies koputtaa]
Tässä on kyse kansalaisuuslain uudistuksen ensimmäisestä vaiheesta. Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksenä olevaa asumisaikavaatimusta pidennetään hallitusohjelman mukaisesti viidestä vuodesta kahdeksaan. Asumisajaksi hyväksytään vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu. Asumisaikaan hyväksyttävien ulkomaanpäivien määrää vähennetään ja laista poistetaan kansainvälistä suojelua saavan asumisaikaa koskeva poikkeus. Kansalaisuudettoman, Suomen kansalaisen puolison, kielitaitoedellytyksen täyttävän hakijan ja 15 vuotta täyttäneen lapsen osalta asumisaika nousee viiteen vuoteen. Pohjoismaiden kansalaisten osalta tilanne jää ennalleen.
Lisäksi esitetään lakisääteistä enimmäiskäsittelyaikaa, joka edistäisi kansainvälistä suojelua saavien ja kansalaisuudettomien henkilöiden kansalaisuushakemusten kiireellistä käsittelyä. Tällä esityksellä katetaan kansalaisuusyleissopimuksessa vaadittava kansalaisuuden saamisen helpottaminen kansainvälistä suojelua saaville matalamman asumisajan sijaan.
Arvoisa puhemies! Suomen kansalaisuus ei saa olla automaatio, vaan sen edellytyksenä on onnistunut kotoutuminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Hallitusohjelmassa sovituilla kiristyksillä lisätään kansalaistettavien valmiutta ja erityisesti hakijan omaa vastuuta yhteiskunnan täysivaltaiseen jäsenyyteen pääsemiseksi. Kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on onnistunut kotoutuminen. Pyrkiessään täyttämään asumisaikaa koskevaa edellytystä maahanmuuttaja voi samalla kehittää kielitaitoaan, kansalaistaitojaan ja yhteiskuntaan osallistumistaan, jotka ovat välttämättömiä edetessä kohti kansalaisuutta. Asumisajan korottaminen mahdollistaa myös turvallisuusnäkökohtien huomioimisen paremmin, kun esimerkiksi nuhteettomuutta seurataan pidemmältä ajalta.
Arvoisa puhemies! Kansainvälistä suojelua saaville esitys merkitsee asumisajan kaksinkertaistamista. Myös muutokset esimerkiksi asumisaikaan hyväksyttävien ulkomaanpäivien määrään vaikuttavat siten, että kansalaistamiseen vaadittava asumisaika pitenee. Lisäksi jatkossa asumisaika ei todella siis kerry turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikana, vaan vasta oleskeluluvan saamisesta.
Tällä esityksellä Suomi tulee yleispohjoismaiselle tasolle myös kansalaisuuteen vaadittavan asumisajan osalta. Norjassa vaaditaan kahdeksan vuotta, Tanskassa yhdeksän vuotta, ja myös Ruotsi suunnittelee nostavansa asumisajan kahdeksaan vuoteen. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Hyvät edustajat, pyydän jälleen siirtämään kaikki muut keskustelut salin ulkopuolelle. — Olkaa hyvä, ministeri.
Kiitoksia. — Ilmeisesti on kysyntää lyhyelle debatille, joten aloitamme sellaisen. Minuutin mittaista puheenvuoroa voi pyytää painamalla V-painiketta ja nousemalla seisomaan. — Edustaja Peltonen, olkaa hyvä.