Arvoisa herra puhemies! Perustuslakivaliokunnassa on ollut mietintöasiana käsiteltävänä Oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2019. Valiokunta antoi mietintönsä kesäkuussa. Perustuslakivaliokunnan mietinnössä tarkastellaan kahta erityiskysymystä.
Ensimmäinen näistä on toimitusministeristön laillisuusvalvonta, jota koskeva seikkaperäinen katsaus sisältyy oikeuskanslerin puheenvuoroon kertomuksessa. Kertomusvuoden, siis 2019, aikana oli kaksi ajanjaksoa, jolloin hallitus oli toimitusministeristö. Näistä ensimmäinen kesti lähes kolmen kuukauden ajan. Valiokunta toteaa pitävänsä perusteltuna, että toimitusministeristöön liittyviä näkökohtia käsitellään laajasti ja monipuolisesti oikeuskanslerin kertomuksessa.
Toisena erityiskysymyksenä tarkastellaan julkisen hallinnon digitalisaatiota. Julkisen vallan velvollisuus huolehtia hallinnossa asioinnin tosiasiallisesta mahdollistamisesta kaikille tarkoittaa perustuslakivaliokunnan mukaan myös perinteisten asiointitapojen, kuten paperisen ja henkilökohtaisen asioinnin, mahdollisuuksien säilyttämistä riittävissä määrin digitaalisten palveluiden rinnalla. Lisäksi olennaista on huolehtia molempien kansalliskielten riittävästä näkyvyydestä myös digitaalisissa palveluissa ja myös muista kielellisistä oikeuksista.
Perustuslakivaliokunta korostaa myös, että kielen ja osallisuuden kannalta merkittäviä ovat myös automatisoitujen menettelyjen ymmärrettävyys ja kontrolloitavuus.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota saamaansa selvitykseen siitä, että kertomusvuoden jälkeen laillisuusvalvonnan työmäärä on kasvanut huomattavasti. Tämä näkyy muun muassa kanteluiden määrässä, jonka arvioidaan kasvaneen paitsi poikkeusolojen vuoksi myös yleisesti muutenkin. Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä, että laillisuusvalvontaan varataan riittävät resurssit. Asiaan tulee kiinnittää huomiota myös perustuslakivaliokunnan kiirehtimässä ylimpien laillisuusvalvojien tehtävien jakoa koskevassa uudistuksessa.
Mainitsen vielä, että hyvin vakiintuneen tavan mukaan perustuslakivaliokunta ei ole erikseen arvioinut oikeuskanslerin yksittäisiä ratkaisuja tai kannanottoja.
Perustuslakivaliokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Ja nyt oikeuskansleri Tuomas Pöysti, olkaa hyvä.