Arvoisa rouva puhemies! Muistan erään kerran torilla, kun rouva totesi minulle paheksuen, että te kansanedustajat ette maksa edes veroja palkastanne. Kansan mielessä on vahvoja ajatuksia siitä, millaista on olla kansanedustaja. Osa ajatuksista on totta ja osa ei. Maksamme kyllä verot palkastamme.
Kahdeksan eduskuntaryhmää on päätynyt kansan oikeustajun mukaiseen ratkaisuun esittäessään, että kansanedustajan sopeutumiseläkejärjestelmä lakkautetaan. Minun kuppini meni nurin lopullisesti keväällä 2018, kun media uutisoi entisestä kansanedustajasta, joka on ollut ansiotyössä ja nostanut sopeutumiseläkettä yhtäjaksoisesti vuodesta 2003. Järjestely, jossa entinen kansanedustaja on ollut täydellä palkalla ensin kuukauden töissä ja sitten kuukauden vapaalla, ei palvele enää millään tavalla sitä ajatusta, mikä kansanedustajan eläkelakiin on sopeutumiseläkettä säädettäessä kirjattu.
Julkisuuteen on myös tullut esimerkkejä, miten palkka otetaan esimerkiksi pääomatulona, jotta vaikutukset sopeutumiseläkkeeseen olisivat mahdollisimman pienet. Suhmurointia on ollut aivan liian paljon. Nyt väärinkäytöksistä tehdään loppu: seteliselkärankaiset laitetaan kuriin.
Jos jokin, niin kansanedustajan sopeutumiseläke on aiheuttanut moraalikatoa. Hallitus on joutunut vaikeassa taloustilanteessa leikkaamaan, sopeuttamaan ja puuttumaan etuuksiin. Vaikutukset ovat ulottuneet kaikkiin. Kansanedustajan saamaa sopeutumiseläkettä ei voi varsinkaan tällaisessa tilanteessa pitää tarkoituksenmukaisena.
Arvoisa puhemies! Kansalaiset ottivat myös vahvasti kantaa kansanedustajien sopeutumiseläkkeisiin. Sopeutumiseläkkeen poistamista vaativa kansalaisaloite keräsi yli 70 000 kannatusilmoitusta.
Edustin sinistä eduskuntaryhmää puheenjohtajien välisissä neuvotteluissa. Täytyy sanoa, että aluksi en uskonut, että löytäisimme yhteisymmärrystä. Olen iloinen, että olin väärässä. Yhteiseen esitykseen sitoutuivat kaikki muut paitsi perussuomalaiset. Sopeutumiseläkkeet poistuvat. Jatkossa kaikki kansanedustajat saavat tehtävänsä jälkeen sopeutumisrahaa, joka on ollut käytössä jo vuodesta 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla. Sopeutumisrahaa maksetaan 1—3 vuotta sen perusteella, kuinka pitkään on ollut kansanedustajan tehtävässä. Tämä perustuu neuvottelujen aikana saamiimme perustuslakiasiantuntijoiden lausuntoihin. Sopeutumisrahaa maksettaessa otetaan huomioon ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi myös pääomatulot, joten mahdolliset väärinkäytökset estetään.
Edellinen puhemies Maria Lohela aloitti virkamiestyön sopeutumiseläkkeiden lakkauttamiseksi, ja nykyinen puhemies Paula Risikko on vienyt työn ansiokkaasti loppuun. Kiitos kuuluu molemmille puhemiehille ja kaikille niille eduskuntaryhmille, jotka ovat sopimuksessa mukana.
Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä haluan käyttää mahdollisuuden sanoa muutaman sanan politiikan dinosauruksista, kuten media on pitkäaikaisia kansanedustajia kutsunut. Suomi ei enää elä kansanvallan jurakautta, vaan olemme vakiintunut ja vakaa demokratia. Osaltaan kiitos siitä kuuluu pitkäaikaisille parlamentarismin puolustajille, joista nyt osa jättää eduskunnan. Kiitos Timo Soini, Seppo Kääriäinen, Pertti Salolainen, Timo Kalli, Lea Mäkipää, Sirkka-Liisa Anttila, Martti Mölsä, Lauri Ihalainen, Mauri Pekkarinen, Markku Rossi, Kauko Juhantalo, Kari Uotila, Eero Heinäluoma, Stefan Wallin, Tapani Tölli ja muut eduskunnan jättävät kunnioitetut kansanedustajat. Eduskunnan täytyy jatkossa sopeutua elämään ilman teidän valloittavaa persoonaanne ja tärkeää panostanne salikeskusteluihin. Uskallan sanoa, että eduskunta tulee kaipaamaan teistä jokaista. [Pertti Salolainen: Kiitoksia! Hieno tunnustus! — Kari Uotila: Ei kyllä kuivaa silmää näy salissa! — Pertti Salolainen: Se oli miehekäs puhe, Simon! — Simon Elo: Kiitos, kiitos!]