Kiitoksia, arvoisa puhemies! Todellakin tänään käsiteltävänä on hallituksen esitys laiksi EU:n metsäkatoasetuksen velvoitteiden valvonnasta ja seuraamuksista sekä siihen liittyvistä laeista. Tämä varsinainen metsäkatoasetushan hyväksyttiin edellisen hallituksen toimesta viime kaudella. Tässä esityksessä siis ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU:n metsäkatoasetuksen velvoitteiden valvonnasta ja seuraamuksista, ja samoin ehdotetaan myöskin muutettavaksi sakon täytäntöönpanosta annettua lakia ja myös rikoslakia. Tällä uudella lailla täydennettäisiin EU:n metsäkatoasetuksen sääntelyä ja samalla kumottaisiin puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta annettu laki.
EU:n metsäkatoasetuksella oli sinällänsä tärkeitä päämääriä, kuten esimerkiksi se, että pyrittiin minimoimaan EU:n osuutta maailmanlaajuisesta metsäkadosta ja metsien tilan heikentymisestä, ja lisäksi tavoitteena on ollut kasvihuonekaasupäästöjen ja biologisen monimuotoisuuden vähenemisen estäminen. Mutta tästä on pakko todeta, että asetus ei kyllä sitten lopputulemaltaan ole millään tavalla onnistunut, kun esimerkiksi Suomessa jouduimme pohtimaan sitä, voiko maailman metsäisimmässä maassa rakentaa navettaa, jos joutuu muutaman puun sen alta kaatamaan. Tiedämme, että sinällänsä kunnianhimoinen ja päämääriltään varmaankin oikea asetus on kääntynyt tässä säädösviidakossa EU:n puolella sellaiseksi, joka tällä hetkellä aiheuttaa paljon byrokratiaa ja myöskin haasteita monissa maissa. No, joka tapauksessa tämän mukaisesti toimimme, elikkä nyt annamme tämän kansallisen lainsäädännön, joka liittyy nimenomaan tähän toimeenpanemiseen.
Tässä metsäkatoasetuksessa säädetään siis toimijoita ja kauppaa käyviä koskevista velvoitteista, joiden noudattaminen on edellytyksenä asetuksessa määriteltyjen tuotteitten markkinoille saattamiselle, asettamiselle saataville markkinoille ja viennille. Asetus koskee seitsemää hyödykettä: soijaa, öljypalmua, kahvia, kaakaota, kumia, nautakarjaa ja puuta sekä näitä sisältäviä tai näistä valmistettuja tuotteita. Asetus on sellaisenaan Suomessa sovellettavaa oikeutta. Tämä ehdotettu kansallinen laki ei siis näin ollen muodosta mitään itsenäistä ja kattavaa sääntelykokonaisuutta, vaan sitä sovellettaisiin rinnakkain tämän asetuksen kanssa.
Ehdotetussa laissa säädettäisiin toimivaltaisesta viranomaisesta ja sen tehtävistä sekä hallinnollisista seuraamuksista. Toimivaltaisena viranomaisena Suomessa toimii Ruokavirasto. Laissa säädettäisiin tarkastuksista ja niiden suorittamisesta sekä toimivaltaisen viranomaisen tiedonsaantioikeudesta ja viranomaisten välisestä tietojenvaihdosta. Samoin säädettäisiin perustelluista huolenaiheista.
Seuraamusten osalta laissa säädettäisiin väliaikaisesta keskeyttämisestä ja korjaavista toimenpiteistä. Hallinnollisina sanktioina tulisivat käyttöön rikkomusmaksu sekä hallinnollinen seuraamusmaksu. Jos hallinnollinen seuraamusmaksu muodostuisi yli 100 000 euron suuruiseksi, maksun määräisi Ruokavirastossa seuraamuskollegio. Ja voin kyllä vakuuttaa, että kaikki mahdollinen kansallinen liikkumavara tässä on käytetty, jotta nämä erilaiset hallinnolliset seuraamukset pysyisivät edes jossakin määrin kohtuullisina. Eli lähtökohtana tässä esityksessä on se, että kansallisella lailla ei säädettäisi metsäkatoasetuksen vähimmäistason ylittävää sääntelyä, ei siis minkäänlaisia Suomi-lisiä. Esimerkiksi hallinnollisen seuraamusmaksun osalta EU:n metsäkatoasetuksessa säädetään, että maksun enimmäismäärän on oltava vähintään neljä prosenttia kyseisen tahon unionin laajuisesta liikevaihdosta. Todellakin tässä laissa säädetään, että se on nimenomaisesti ja vain ja ainoastaan tuo maksimi, mikä tuolta EU:n puolelta tulee, ei yhtään enempää. Lisäksi sakon täytäntöönpanosta annettua lakia muutettaisiin rikkomusmaksua ja hallinnollista seuraamusmaksua koskevien ehdotusten vuoksi. Rikoslain säännöstä puutavararikoksesta muutettaisiin ja siirtymäajan jälkeen se kumottaisiin.
Tuo metsäkatoasetus tuli voimaan siis 29.6.2023, ja se oli siis päätetty edellisen hallituksen aikana, ja meneillään on nyt sitten siirtymäaika ennen asetuksen soveltamisen alkamista. EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen oli keskeisten velvoitteitten osalta tarkoitus alkaa jo vuoden 2024 lopussa. Monissa EU-maissa herättiin siihen, että sääntelyä on todella vaikea pistää nopealla aikataululla täytäntöön, ja niinpä sitten niin Euroopan parlamentissa kuin myöskin neuvostossa käytyjen keskustelujen päätteeksi tätä metsäkatoasetusta muutettiin ja sen soveltamista lykättiin keskeisten velvoitteitten osalta 12 kuukautta. Lykkääntymisen myötä EU:n metsäkatoasetusta sovelletaan näin ollen keskeisten velvoitteitten osalta nyt 30.12.2025 alkaen.
Komissio on luokitellut Suomen matalan riskin maaksi. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kotimaassa tuotettujen puu- ja nautahyödykkeitten ja niistä valmistettujen tuotteitten osalta toimijoiden velvoitteet riskinarvioinnin ja riskinvähentämistoimenpiteitten osalta kevenevät, jos tuotantoketjussa ei havaita asetuksenvastaisuuden riskiä tai se on hyvin vähäinen. Tämän EU:n metsäkatoasetuksen kansallista täytäntöönpanoa on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön asettamassa työryhmässä. Tuo työryhmä julkaisi kesällä 24.6. mietintönsä, joka sisälsi luonnoksen hallituksen esitykseksi, ja kansallisen valmistelun aikana on järjestetty useita sidosryhmätilaisuuksia. Lisäksi Ruokavirasto on toteuttanut neuvontaa ja viestintää metsäkatoasetuksen toimeenpanon tueksi.
Nämä ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan siis voimaan EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen mukaisesti. Ainakin näillä näkymin tuo 30.12.2025 näyttää olevan se päivämäärä. Toki tässä on todettava, että tälläkin hetkellä EU:ssa käydään aika lailla keskustelua siitä, onko vielä kenties mahdollista, että tälle esimerkiksi haettaisiin jotakin lykkäystä, tai tuleeko tähän mahdollisesti jonkunlaisia helpotuksia muun muassa näitten yksinkertaistamispakettien eli niin sanottujen omnibuspakettien myötä, mutta tietenkään tämäntyyppisten välipuheitten varaan emme voi jäädä lainsäädännössä, vaan tällä hetkellä tätä lainsäädäntöä viedään eteenpäin sillä ajatuksella, että se on voimassa 30.12.2025. Jos jotakin muuta ilmenee, niin silloin tietenkin on mahdollisuus toimia. Kuitenkin sitten tuon sakon täytäntöönpanosta annettua lakia koskeva muutos tulisi voimaan 1.1.2026, ja rikoslain puutavararikosta koskevan säännöksen kumoaminen 1.1.2029. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia, ministeri. — Vastauspuheenvuoro, edustaja Autto, olkaa hyvä.