Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Finpro Oy ‑nimisestä osakeyhtiöstä. Tässä ehdotetussa laissa on säännökset yhtiön tarkoituksesta ja tehtävistä sekä toimintaperiaatteista, omistajaohjauksesta, rahoituksesta ja tiedonantovelvollisuudesta. Finpron yhtiöittäminen on hyväksytty syyskuun puolivälissä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, minkä lisäksi valtioneuvoston yleisistunto päätti valtuuttaa kuukausi sitten työ- ja elinkeinoministeriön perustamaan Finpro Oy ‑nimisen osakeyhtiön.
Tämän Finpro ry:n yhtiöittämisen keskeisenä tavoitteena on ollut valtion omistajaohjauksen vahvistaminen Finprossa, josta on uudistamisen ja kehittämistyön myötä tullut lähes täysin valtion rahoittama organisaatio. Finpro ry:n toiminnot, varat, velat ja vastuut tultaisiin siirtämään Finpro Oy:lle, mutta itse yhtiöittäminen ei tapahdu lailla vaan yksityisoikeudellisena oikeustoimena Finpro ry:n ja Finpro Oy:n välillä. Tämän esityksen mukaan Finpro Oy on Suomen valtion täysin omistama, voittoa tavoittelematon ja julkisia palveluita tarjoava osakeyhtiö, joka jatkaa siis ry:n toimintaa. Finpro Oy:n omistajaohjauksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Tämän Finpro Oy:n toiminnan tarkoituksena on suomalaisten yritysten kilpailukyvyn, kansainvälistymisen ja viennin edistäminen, yritysten kansainväliseen kauppaan ja talouteen liittyvän osaamisen kehittäminen, ulkomaisten investointien ja pääomasijoitusten edistäminen Suomeen sekä ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistäminen, kehittäminen ja tutkiminen. Esityksen tavoitteena on osana laajempaa Finpron toiminnan uudistamista ja kehittämistä yhtenäistää tämä Finpro Osakeyhtiön lainsäädännöllinen asema muiden vastaavien TEM-konserniin elikkä työ- ja elinkeinoministeriön ohjaukseen kuuluvien organisaatioiden kanssa ja vahvistaa yhtiön asemaa voittoa tavoittelemattomana julkisia palveluita tarjoavana yhtiönä.
Tämä liittyy myös Team Finlandin toiminnan kehittämiseen vientiponnistelujen tukemiseksi, joita opposition taholta on aivan oikein peräänkuulutettu. Team Finlandin kotimaan palvelumalli on uudistettu elokuussa. Uuden mallin ajatus, asiakaslähtöisyys, on yksinkertainen: pk-yritys saa kaikki tarvitsemansa palvelut yhdeltä luukulta, liittyvätpä ne sitten rahoitukseen, kansainvälistymiseen tai viennin edistämiseen. Myös Team Finlandin ulkomaanverkostoresursseja lisätään osana kärkihankkeita, ja Team Finlandin kasvuohjelmiin tulee lisärahoitusta yhteensä 25 miljoonaa euroa, joka kohdennetaan etenkin biotalouden, cleantechin, terveysteknologian ja digitalisaation viennin edistämiseen.