Arvoisa puhemies! Ehdotuksen tavoitteena on toteuttaa kehysriihen ja budjettiriihen säästötavoitteita vahvistamaan valtiontaloutta. Esitettyjen säästötoimien toimeenpanolla toteutetaan keväällä 2024 julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2025—2028 sekä syksyllä 2024 budjettiriihessä sovittuja säästötavoitteita. Hallituksen esityksen arvioidaan vahvistavan valtiontaloutta noin 160 miljoonalla eurolla vuosina 2025—2028.
Esityksen keskeisenä ehdotuksena muutettaisiin kotoutumisen edistämisestä annettua lakia siten, että Kansaneläkelaitokselle sen maksaman perustoimeentulotuen korvaamisesta kotoutumislain mukaisesti luovuttaisiin kokonaan. Jatkossa perustoimeentulotuki korvattaisiin toimeentulotuesta annetun lain mukaisesti myös kotoutumislain mukaiseen kohderyhmään kuuluvien osalta siten, että valtion rahoitusosuus olisi jatkossa 50 prosenttia. Lisäksi toimeentulotuesta hyvinvointialueille ja Ahvenanmaan maakunnan kunnille aiheutuneiden kustannusten korvausaikaa lyhennettäisiin kolmesta vuodesta yhteen vuoteen.
Kotoutumislain nojalla kunnille ja hyvinvointialueille esimerkiksi kansainvälistä suojelua saavista ja heidän perheenjäsenistään sekä tilapäistä suojelua saavista, joilla on kotikunta, maksettavan laskennallisen korvauksen määrää vähennettäisiin vuoden 2025 alusta lukien. Korvauksen tasosta säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella.
Koska toimeentulotuen korvaamisen lopettaminen kotoutumislain mukaan tuottaisi vuosina 2027—2028 suuremman säästön kuin kehysriihessä on sovittu, hallitus on sitoutunut korottamaan kyseisten vuosien laskennallisia korvauksia niin, että toimeentulotuen korvaamisen lopettamisesta johtuvan säästön ylitys kompensoidaan kunnille täysimääräisesti.
Lisäksi kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäviä vähennettäisiin ja velvollisuutta kotoutumisen edistämisen suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan kevennettäisiin. Esimerkiksi kunnan velvollisuudesta perustaa maahanmuuton ja kotoutumisen yhteistyöryhmä luovuttaisiin.
Norminpurun osalta säästövaikutuksen arvioidaan olevan vähäinen. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat kuitenkin itse vaikuttaa siihen, missä määrin kotoutumisen edistämisen palveluita tarjotaan. Vähentämällä tai tehostamalla palveluita säästöillä voi olla myös julkista taloutta vahvistava vaikutus.
Muutokset on tarkoitus toteuttaa niin, että ne eivät heikennä kielikoulutusta, varhaiskasvatuksen tai opetuksen palveluita tai työllisyyttä edistäviä palveluita.
Arvoisa puhemies! Kotoutumislakiin tehtäisiin samalla teknisiä korjauksia ja lain ruotsinnosta yhdenmukaistettaisiin.
Tämän esityksen sisältämien lakiehdotusten esitetään tulevan voimaan pääasiassa 1.1.2025 mutta perustoimeentulotuen korvaamisen lopettamisen osalta 1.4.2025.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Sitten puhujalistaan. — Edustaja Hänninen.