Arvoisa puhemies! On ilo esitellä lakimuutos taiteen perusopetuksesta, sillä aiempi lainsäädäntö on 90-luvun lopusta, lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Taiteen perusopetus on yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän helmi. Sen piirissä opiskelee viikoittain noin 130 000 lasta ja nuorta yhdeksällä eri taiteenalalla — musiikista ja tanssista kuvataiteeseen, käsityöhön, sirkustaiteeseen, teatteriin, arkkitehtuuriin, mediataiteisiin ja sanataiteeseen. Näiden taiteenalojen opetusta yhdistää vahva pedagoginen perusta, mutta niissä on myös omaleimaiset tavat oppia, opettaa ja ilmaista. Hallitusohjelman mukaisesti uudistamme taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön, joka tosiaan on perua 90-luvulta. Kyse on pitkään ja perusteellisesti valmistellusta ja odotetusta kokonaisuudistuksesta. Uudistus on tehty tiiviissä vuorovaikutuksessa toimijakentän kanssa, ja kaikkia taiteenaloja edustaneen työryhmän mietintö asiasta oli yksimielinen. Kiitos vielä jokaiselle työryhmässä työskennelleelle lakipohjan raameista sekä valmisteluun osallistuneille. Kiitos myös näkemyksensä ja asiantuntijuutensa esitykseen lausuneille toimijoille ja tahoille.
Arvoisa puhemies! Nykyinen taiteen perusopetuksen lainsäädäntö on tosiaan jo pitkään tarvinnut päivitystä. Tänä aikana yhteiskunta on muuttunut. Väestörakenteen muutos ja alueellinen eriytyminen haastavat myös taiteen perusopetuksen järjestämisen edellytyksiä. Tämän vuoksi on välttämätöntä uudistaa lainsäädäntöä niin, että se turvaa mahdollisuudet taiteen perusopetukseen kaikkialla Suomessa — asuinpaikasta tai muista lähtökohdista riippumatta. Esityksen tavoitteena on, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsee osalliseksi taiteen perusopetukseen. Nyt siis lapset ja nuoret asetetaan etusijalle. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden elokuussa. Keskeinen keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi on vahvistaa toimijoiden yhteistyötä. Yhteistyötä on tärkeää vahvistaa koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten, kuntien, kulttuuritoimijoiden ja muiden koulutusmuotojen kesken. Selkeä ja ajantasainen lainsäädäntö luo tälle työlle kestävän perustan ja mahdollistaa joustavia ratkaisuja muuttuvassa toimintaympäristössä.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan taiteen perusopetuksen olevan jatkossa kahden oppimäärän sijaan yhden 50 opintopisteen laajuisen oppimäärän mukainen. Yksi yhteinen oppimäärä tarjoaa selkeämmän ja vertailtavan osaamiskokonaisuuden sekä tuo uusia mahdollisuuksia ja parantaa saavutettavuutta.
Suurin osa taiteen perusopetuksessa opiskelevista on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Vaikka opetus on avointa kaikille, on esityksessä haluttu antaa alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille etusija oppilaaksioton yhteydessä. Tällä on haluttu vahvistaa erityisesti alle 18-vuotiaiden mahdollisuuksia osallistua taiteen perusopetukseen.
Taiteen perusopetuksen laskennallisen valtionosuusrahoituksen suoritteena säilyisi edelleen opetustunti. Rahoitusjärjestelmää uudistetaan siten, että siinä huomioidaan nykyistä paremmin oppilasmäärät, oppimäärän suorittaminen ja alueellinen saatavuus. Tarkoituksena on turvata rahoituksen perusteeksi vahvistettavien suoritteiden vähimmäismäärä niille alueille, joilla väestön määrä vähenee.
Arvoisa puhemies! Lakimuutoksessa ja päivityksessä on pyritty vaalimaan sitä, mikä nykyjärjestelmässä toimii hyvin. Samalla tavoitteena on luoda edellytyksiä uudistumiselle ja kehittymiselle sekä aiemmin mainitsemalleni vahvemmalle yhteistyölle. Taiteen perusopetus ei ole vain harrastusmahdollisuus. Se on osa suomalaista koulutusjärjestelmää, se on sen helmi, joka antaa oppilaille tiedot ja taidot kehittyä taiteen tekijäksi, kokijaksi ja osallistujaksi. Taiteen perusopetus vahvistaa sivistystä, osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta.
Taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistamisessa ei ole kyse vain hallinnollisesta uudistuksesta. Kyse on kaikkien — mutta etenkin lastemme ja nuortemme — mahdollisuuksista oppia, kasvaa ja löytää oma äänensä. Kyse on sivistyksestä, yhdenvertaisuudesta ja tulevaisuuden osaamisesta. Kuten täällä suuressa salissa hyväksytyssä kulttuuripoliittisessa selonteossa linjataan, kulttuuri kuuluu kaikille ja kulttuuri on jokaisen oikeus. Tämä konkretisoituu monella tavalla tässä hallituksen esityksessä taiteen perusopetuksesta.
Arvoisa puhemies! Toivon, että eduskunta käy tästä uudistuksesta rakentavan keskustelun ja sivistysvaliokunta tekee ansiokkaan mietinnön, kuten sillä on tapana, eli eduskunnan kanta lakimuutokseen tulee sitä kautta selväksi. Kyse on lasten ja nuorten mahdollisuuksista kasvaa taiteen, sivistyksen ja luovuuden parissa kaikkialla Suomessa, oppia uusia taitoja, saada uusia kavereita, oppia harjoittelemaan ja toimimaan tavoitteellisesti, tekemään ja työskentelemään myös sinnikkäästi — kuten ihan tällä viikolla Pisa-tuloksissakin on todettu, että sille sinnikkyydelle on tilausta ja tarvetta. Kyse on myös yhteisöllisyydestä, siitä että lapsella ja nuorella on yhteisö, jossa taiteen perusopetusta voi harjoittaa, ja sitä kautta hän kokee kuuluvansa johonkin tärkeään yhteisöön. Lapselle ja nuorelle on tärkeää oppia ilmaisemaan itseään ja siten ymmärtämään itseään ja myös toisia hieman paremmin. Tämä vahvistaa samalla lapsen ja nuoren yhteisöllisyyttä mutta myös koko kansakuntamme yhteisöllisyyttä. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustajat voivat pyytää minuutin mittaisia vastauspuheenvuoroja painamalla V-painiketta ja nousemalla seisomaan. — Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Haatainen, olkaa hyvä.