Arvoisa puhemies! Luulin, että tähän alkuun olisi valtiovarainvaliokunnan esittelypuheenvuoro, mutta koska sitä tässä ei ole, niin minäpä nyt sitten esittelen SDP:n vastalausetta tässä omassa puheenvuorossani.
Kyseessähän on nimittäin kotitalousvähennykseen ja matkakuluvähennykseen sekä kulttuuri- ja liikuntaetuun tehtäviä parannuksia, mitkä sinänsä ovat aivan oikeansuuntaisia, ja tietenkin niitä voi kannattaa. Mutta kyllä me sosiaalidemokraatit olemme sitä mieltä, että tässä tilanteessa ne ovat myös riittämättömiä. Täytyy nimittäin huomioida, että tässähän hallitus nimenomaan paikkaa aiempia leikkauksiaan. Esimerkiksi tätä kotitalousvähennystä vuonna 25 leikattiin: leikattiin sen enimmäismäärää, leikattiin työkorvauksen prosenttia sekä nostettiin omavastuuta. Nyt hallitus hieman nostaa tätä enimmäismäärää sekä työkorvausta, ei kuitenkaan sille tasolle, missä se ennen hallituksen omaa leikkausta oli.
SDP esittää tässä omassa vaihtoehdossaan, että tätä kotitalousvähennystä kehitetään niin, että kotitaloustyön, hoitotyön ja hoivatyön osalta tätä työkorvausprosenttia korotetaan 60 prosenttiin — eli suuremmaksi kuin hallituksen esityksessä — ja palkkaosuutta 30 prosenttiin. Me perustelemme tätä sillä, että tämä auttaa esimerkiksi ikääntyvien ihmisten kotona asumista ja tämä auttaa myös yrityselämää, naisvaltaisia yrityksiä, ja siksi mielestämme tätä kotitalousvähennystä tässä tilanteessa tulisi parantaa, jotta sillä olisi myös myönteisiä työllisyysvaikutuksia.
Tässä vastalauseessamme myös esitämme, että selvitettäisiin mahdollisuudet kotitalousvähennyksen laajentamisesta asunto-osakeyhtiöihin, sillä nythän ongelma on, että esimerkiksi remonttikustannuksiin kyllä omakotitalossa voi saada kotitalousvähennystä, isompiin remonttikustannuksiin, mikä on hyvä asia, mutta esimerkiksi kerrostaloissa ja rivitaloissa vastaavalla tavalla sitä ei voida saada, koska ne ovat asunto-osakeyhtiöitä.
Tähän matkakuluvähennykseenhän hallitus esittää omavastuun korotusta. Se on sinänsä ihan hyvä, mutta koska hallitus tähän matkakuluvähennykseen ei esitä enimmäismäärän nostoa, tämä sitten ei auta esimerkiksi haja-asutusalueella asuvia, pitkää työmatkaa tekeviä, sellaisia ihmisiä, joiden alueella esimerkiksi joukkoliikenne tai etätyö ei tule kysymykseen todellisena vaihtoehtona. Siksi meillä SDP:ssä on tässäkin oman vaihtoehtobudjettimme mukainen esitys. Me esitämme omavastuun korotusta sekä enimmäismäärän korotusta 8 400 euroon.
Sitten, puhemies, mainitsemme tässä meidän vastalauseessamme myös työnantajan tarjoaman omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan. Nythän tätä kulttuuri- ja liikuntaetua parannetaan, mikä on äärimmäisen kannatettavaa ja varsin hyvä asia, mutta täytyy huomata, puhemies, että kyllä tämä on varsin vaatimaton korotus valitettavasti, että tällä lähinnä korvataan tätä vuosien varrella tullutta kustannusten nousua. Me kyllä pohdimme omassa vastalauseessamme, että jatkossa, kun tätä katsellaan, olisi syytä myös korottaa näitä kulttuuri- ja liikuntaetuja enemmän. Sillä on monta hyvää vaikutusta. Sitä kautta tietenkin ihmisten sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi paranee, ja varmasti myös kasvuvaikutuksia voi olla sillä, jos ihmiset pääsevät enemmän ja enemmän kuluttamaan liikunta- ja kulttuuripalveluita. Varmasti positiivisia asioita myös tällä on saavutettavissa.
Näillä terveisillä, puhemies, minä esitän, että tämä lakiesitys esitetään vastalauseessa 1 esitetyssä muodossa, SDP:n vaihtoehdon mukaisesti.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.