Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista annetun lain muuttamisesta ja julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain 10 a §:n 3 momentin kumoamisesta. Esitys koskee valtion yhteistä asiakaspalvelutoimintaa, sen suunnittelua, toimeenpanoa, seurantaa ja ohjausta. Valtion yhteisen asiakaspalvelutoiminnan avulla varmistetaan käyntiasiointimahdollisuuksien vähimmäistasoa ja palvelun asianmukaisuutta käytettävissä olevien varojen puitteissa. Asiakaspalvelun laatu ja ihmisten yhdenvertaisuus palveluiden saatavuuden osalta turvataan käytännössä kokoamalla eri viranomaisten asiakaspalveluja yhteiskäyttöisiin toimitiloihin, mukaan lukien yhteisiin asiakaspalvelutiloihin, järjestämällä palvelu yhteisen mallin mukaisella tavalla ja hyödyntämällä yhteisiä palveluneuvojia avustavissa asiakaspalvelutehtävissä. Valtion yhteisiä ja yhteisen mallin mukaan toimivia asiakaspalvelupisteitä kutsutaan kuluvan vuoden kesäkuusta alkaen Suomi-pisteiksi.
Ehdotettu sääntely liittyy Valtion palvelu‑ ja toimitilaverkon uudistaminen 2020-luvulla ‑hankkeeseen ja valtion aluehallinnon uudistukseen. Vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavalle Lupa- ja valvontavirastolle esitetään ehdotuksessa keskeistä tehtävää valtion yhteisen asiakaspalvelun kehittämisessä ja koordinoinnissa. Hallitusohjelman mukaan Suomi siirtyy asteittain digitaalisten palveluiden ensisijaisuuteen viranomaisasiointikanavana. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on myös kehittää palveluiden saatavuutta erilaisten käyttäjäryhmien tarpeet huomioiden ja väestön perusoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen varmistaen. Viranomaisilla on aina myös asiakasryhmiä, joille digitaalisten ratkaisujen käyttäminen on vaikeampaa, ja myös esimerkiksi nuoria, joilla ei ole rutiinia viranomaisasioinnissa. Kattava ja eri viranomaisten palveluja tarjoava yhteisten asiakaspalvelupisteiden verkko turvaa myös ikääntyvän väestön itsemääräämisoikeutta tilanteissa, joissa ihmisillä on kykyä hoitaa omat asiansa mutta ei kykyä tai mahdollisuuksia päivittää laitteitaan ja ohjelmiaan. Ihmiseltä ihmiselle annettava palvelu on monesti myös viranomaisen työn kannalta tuloksellisempaa, jos kyseessä on haastava asia tai asiakokonaisuus, jonka käsittelemistä ei ole viranomaisen digitaalisissa palveluissa huomioitu.
Palvelu‑ ja toimitilaverkkohankkeeseen osallistuu tällä hetkellä kymmenen valtioneuvoston piiriin kuuluvaa viranomaista ja Kansaneläkelaitos. Julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain puitteissa toimii tällä hetkellä seitsemän Suomi-pistettä. Kaikki hankkeeseen osallistuvat eivät kuitenkaan tarjoa palvelujaan kaikissa Suomi-pisteissä. Palveluiden saatavuuden turvaamiseksi kustannustehokkaalla tavalla tarvitaan sääntelyä, joka velvoittaa valtion viranomaiset osallistumaan Suomi-pisteisiin.
Hallituskaudeksi hyväksytyn suunnitelman mukaan tavoitteena on järjestää kattava valtakunnallinen yhteisten palvelupisteiden eli Suomi-pisteiden verkko, jossa yhteinen asiakaspalvelupiste olisi jokaisesta pääsääntöisesti enintään tunnin asiointietäisyydellä yleistä tieverkkoa pitkin. Ehdotuksen mukaisessa sääntelyssä ei säädettäisi asiakaspalvelupisteiden määrästä eikä sijainnista. Yhteisten asiakaspalvelupisteiden sijoittamisratkaisut tehtäisiin asiakastarpeista lähtevän alueellisen suunnittelun pohjalta osallistumisvelvollisten valtion viranomaisten muodostamassa yhteisen asiakaspalvelun ohjausryhmässä. Esityksen mukainen sääntely varmistaisi hankkeen toimeenpanon.
Esityksessä ehdotetaan valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettäville viranomaisille velvollisuutta osallistua yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin sijoittamalla niihin omaa henkilöstöään tai yhteiskäyttöisen etäpalveluratkaisun avulla muista toimipaikoista käsin. Osallistumisvelvollisuuteen liittyisi myös velvollisuus osallistua yhteisen asiakaspalvelun kustannuksiin, ja osallistuvien viranomaisten tulisi tarjota yhteisissä asiakaspalvelupisteissä vähintään neuvontaa. Osallistumisvelvollisten viranomaisten toivotaan tarjoavan palveluaan vähimmäistasoa laajemmin ja mahdollisimman kattavalla tavalla yhteisissä asiakaspalvelupisteissä. Lupa‑ ja valvontavirasto edistäisi myös muiden viranomaisten kuin osallistumisvelvollisten viranomaisten palveluiden kokoamista yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin. Muita viranomaisia olisivat esimerkiksi muut valtion viranomaiset kuin osallistumisvelvolliset viranomaiset sekä kunnat ja hyvinvointialueet. Esityksellä haetaan vahvoja palvelukeskittymiä ja henkilökohtaista palvelua sitä tarvitseville.
Esityksen mukaan yhteisiä asiakaspalvelutehtäviä eli avustavia asiakaspalvelutehtäviä, kuten digituen ja toimivaltaisten viranomaisten eri palvelukanavien käytön tuen antamista ja asiakirjojen vastaanottamista, voitaisiin hoitaa jatkossakin viranomaisyhteistyössä yhteispalvelulaissa tarkoitetuin sopimuksin. Nyt ehdotetaan lisäksi, että Lupa‑ ja valvontavirasto voisi myös tuottaa yhteistä asiakaspalvelua ostopalveluna tai omana työnään. Yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen on käytännössä haasteellista, jos sellaista viranomaista ei löydy, joka ottaisi muiden samassa asiakaspalvelupisteessä toimivien viranomaisten avustavat asiakaspalvelutehtävät korvausta vastaan hoidettavakseen. Lupa‑ ja valvontavirasto järjestäisi viime kädessä yhteisen asiakaspalvelun ja voisi kilpailuttaa avustavien asiakaspalvelutehtävien hoidon ohjausryhmän valtuuttamana. Yksityisiä palveluntuottajia voitaisiin hyödyntää avustavissa asiakaspalvelutehtävissä. Suomi-pisteissä olisi aina saatavissa palvelua ihmiseltä, eivätkä ne muodostuisi kylmäasemiksi. — Kiitoksia.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia, ministeri. — Edustaja Kallio, olkaa hyvä.