Arvoisa rouva puhemies! Tasa-arvovaltuutettu on luovuttanut ensimmäisen kertomuksensa eduskunnalle viime vuoden joulukuussa. Kertomuksessaan tasa-arvovaltuutettu haluaa nostaa esiin useita tasa-arvon edistämistä koskevia sekä kertomuksessa esitettyjä havaintoja ja niiden toimenpidesuosituksia.
Perussuomalaiset katsovat, että yhteiskunnallista keskustelua ja sananvapauden käyttöä ja siten demokratian toteutumista ei pidä kaventaa siten kuin tasa-arvovaltuutetun kertomus antaa ymmärtää. Tällä voi olla seuraamuksia siten, että kynnys poliittiseen ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumiselle saattaa nousta liian korkeaksi ja jopa ylitsepääsemättömäksi niin sanotun vihapuhepelon takia. Tasa-arvovaltuutetun kertomuksessa vihapuhetta vielä erikseen korostetaan yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana. Meillä on nyt jo monia ryhmittymiä, jotka väittävät vihapuheeksi asioita, joita he eivät itse kannata, ja haluavat vaimentaa heille epämieluisan puheen vaikka poliittisista tarkoituksista.
Samaten perussuomalaiset nostavat esiin huolen siitä, että tasa-arvovaltuutettu nostaa kertomuksessaan voimallisesti esiin sukupuolten moninaisuuden koululaitoksissamme. Suhtaudumme kriittisesti myös moniin ideologisiin kasvatuksen ja feminismin ajatuksiin, joita nyt on päässyt pesiytymään koululaitoksiimme. Pidämme tärkeänä, että myös tulevaisuudessa tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia.
Perussuomalaiset haluavat kiinnittää huomiota myös siihen asiaan, että myös jatkossa perhevapaiden valinnanvapaus tulee säilyä. Kannatamme perheen vastuuta ja vastuunkantoa. Haluamme tukea perheen omaa vastuunkantoa ja omia ratkaisuja ja siinä samalla ajatella, mikä on Suomelle hyväksi laajemmin.
Kertomuksessa sukupuolten moninaisuus kytketään lisäksi monikulttuurisuuteen. Tässä yhteydessä painotetaan työnantajan velvollisuutta ennaltaehkäistä syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Kertomuksessa tuodaan nimenomaisesti esiin, että työpaikoilla tulisi järjestää koulutusta monikulttuurisuudesta. Perussuomalaisten mielestä tämä rapauttaa niitä arvoja, joita haluamme pitää yllä, sekä lisäksi tämä voi johtaa työpaikoilla halpatyömarkkinoiden syntyyn.
Perussuomalaiset katsovat, että kertomuksessa olisi pitänyt olla erillinen osio miesten ja poikien tasa-arvo-ongelmista sekä niihin liittyvästä ongelmatiikasta. Nyt sitä ei ole riittävässä määrin. Pidämme huolestuttavana yleensä sitä kehitystä, jossa monessakin suhteessa miesten oikeuksia poljetaan nyky-yhteiskunnassa jopa maahanmuuttajien kustannuksella niin sanotun positiivisen syrjinnän verukkeella.
Perussuomalaiset haluavat kiinnittää huomiota kertomuksessa sanottuun translain muuttamiseen seuraavan vaalikauden aikana. Perussuomalaiset vastustavat translain muuttamista. Meidän mielestämme isä ei voi synnyttää.
Lopuksi tuomme tässä yhteydessä esille työelämän muotisuuntauksena olevan niin sanotun nimettömän työnhaun, jota ollaan kokeiltu Länsi-Euroopassa [Puhemies koputtaa] useassa paikassa ja jota ollaan [Puhemies koputtaa] tuomassa nyt voimakkaammin pääkaupunkiseudulle. — Arvoisa puhemies, tulen... [Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle]
Arvoisa puhemies! Lopuksi siis tuomme tässä yhteydessä esille työelämän muotisuuntauksena olevan niin sanotun nimettömän työnhaun, jota ollaan kokeiltu Länsi-Euroopassa useassa paikassa ja jota ollaan tuomassa nyt voimakkaammin pääkaupunkiseudullekin. Perussuomalaiset eivät näe kyseisessä toiminnassa tarkoituksenmukaisuutta, koska viime kädessä se ei auta juuri ketään ja pahimmassa tapauksessa vie kantaväestön työpaikkoja.
Teenkin perussuomalaisten vastalauseen mukaisen kannanottoehdotuksen, joka kuuluu seuraavasti:
”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto ei ryhdy toimenpiteisiin kertomuksen perhevapaauudistusta, translain asemaa ja säätämistä, sukupuolten moninaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä vihapuhetta koskevien suositusten johdosta.”
Toinen varapuhemies Tuula Haatainen
Voitte jatkaa täältä puhujapöntöstä, kun aika ylitti sen 3 minuuttia, olkaa hyvä.