Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva lakialoite on osa vihreiden vuoden 2017 vaihtoehtobudjettia.
Hallituksen esittämä 5 prosentin yrittäjävähennys on tarkoitettu tukemaan yrittäjyyttä sekä ulottamaan yhteisöveron taannoisesta alentamisesta koituneita hyötyjä vastaavalla tavalla myös henkilöyritysten puolelle. Huomattava osa pien- ja mikroyrityksistä on henkilöyrityksiä, jotka ovat työllisyyden parantamisen kannalta avainasemassa. Tasaisen, kaavamaisen yrittäjävähennyksen huono puoli on se, että hyöty kasautuu suurille ja hyvin menestyville henkilöyrityksille, kuten esimerkiksi apteekkareille, lakiasiaintoimistoille ja vastaaville.
Vihreät esittävätkin, että tulonjakovaikutusten tasaamiseksi yrittäjävähennykselle asetetaan katto 50 000 euron kohdalle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki henkilöyritykset siis saisivat vähennyksen tuohon rajaan saakka, mutta yli 50 000 euron tuloksen osalta 5 prosentin yrittäjävähennystä ei enää myönnettäisi. Tämä leikkaisi yrittäjävähennyksen hyötyjä kaikkein parhaiten menestyviltä yrityksiltä, mutta kannustevaikutus säilyisi muissa yrityksissä hallituksen esittämän suuruisena. Eduskunnan tietopalvelun laskelmien mukaan tämä malli lisää verotuloja noin 23 miljoonalla eurolla.
Kaikkein fiksuinta olisi kohdistaa erilaiset verovähennykset ja ‑kevennykset sekä kannustimet suoriin työllistämistoimiin. Konkreettinen esimerkki olisi esimerkiksi vaikka se, että ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamisesta muodostuvat sivukulut poistettaisiin yhden vuoden määräajaksi. Se olisi kaikkein tehokkainta työllisyyden tukemista, ja tämä esitys pääsisi myös kaikkein pisimmälle siinä hallituksen esittämässä tavoitteessa.