Arvoisa herra puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi aikuiskoulutusetuuksista annettua lakia ja opintotukilakia.
Esityksen tavoitteena on parantaa työntekijöiden mahdollisuutta opiskella aikuiskoulutustuella työnteon rinnalla. Tämä esitys pohjautuu työmarkkinakeskusjärjestöjen yksimieliseen aloitteeseen. Työmarkkinakeskusjärjestöjen yksimielisen aloitteen pohjalta on sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu esitysluonnos tavoitteenaan edistää palkansaajien mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen luomalla nykyistä paremmat mahdollisuudet työn ja opintojen yhteensovittamiseen ja uusien käyttäjäryhmien tuomiseen aikuiskoulutustuen piiriin erityisesti matalapalkka-aloilta, sekä selkeyttää myöskin hakijan kannalta aikuiskoulutustuen hakemista ja tuen ennakoitavuutta ja keventää aikuiskoulutustuen hallintoa.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työmarkkina-asiantuntemukseensa perustuvan kannan mukaan esitykseen sisältyvillä keinoilla näitä tavoitteita voidaan edistää. [Hälinää]
Puhemies! Huomioon on otettava myös, että pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelman mukaan aikuiskoulutustukea uudistetaan tukemaan työn ja opiskelun yhteensovittamista.
Muutoksen toteuttamiseksi muutettaisiin aikuiskoulutustuen myöntämisen edellytyksiä: suoritettavaksi edellytettävien opintosuoritusten määrää tukikuukautta kohden, tukikuukauden kulumista sekä aikuiskoulutustuen hakemista ja maksamista koskevia säännöksiä.
Aikuiskoulutustuen perusteena oleva palkka laskettaisiin tukikuukautta edeltäneen työ-, virka- tai muun palvelussuhteen vakiintuneista ansioista yhteensä 12 kuukauden ajalta maksuperusteisesti. Tukikauden aikana henkilön ansaitsema tulo otettaisiin huomioon aikuiskoulutustuen kanssa sinä kuukautena, jonka aikana tulo maksetaan. Uudistuksessa muutettaisiin myös aikuiskoulutustuen laskentakaavaa.
Palkansaajan aikuiskoulutustuen hakemismenettelyä muutettaisiin kuukausittaiseen jälkikäteiseen hakemiseen pohjautuvaksi. Näin ollen hakija voisi ottaa paremmin huomioon todellisen toteutuneen opiskelunsa ja työntekonsa. Samalla tuen myöntäjä, Työllisyysrahasto, voisi hyödyntää tulorekisteritietoja. Hakijalla olisi edelleen mahdollisuus saada etukäteen päätös tuen saamisen edellytysten täyttymisestä.
Esityksen tavoitteena on myös edistää tulotietojärjestelmässä annetun lain mukaisen tulorekisterin käytettävyyttä aikuiskoulutustuen perusteena olevaa palkkaa ja määrää määriteltäessä. Aikuiskoulutustuen perusteena oleva palkka laskettaisiin tukikuukautta edeltäneen työ-, virka- tai muun palvelussuhteen vakiintuneista ansioista yhteensä 12 kuukauden ajalta maksuperusteisesti. Lisäksi tehtäisiin täsmennettäviä muutoksia toimeenpanoa sekä yrittäjien aikuiskoulutustuen myöntämistä ja hakumenettelyä koskeviin säännöksiin. Myös opintotukilakiin ehdotetaan tehtäväksi täsmentäviä muutoksia.
Näiden lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2020.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Ministeri Pekonen, hetkinen. Minä pyydän, että jos on muuta keskusteltavaa, mennään salista ulos.