Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

Asiakohta 12.5 · Täysistunto 2018/133 — Eduskuntapeili
Istunnot ›  Täysistunto 2018/133 ›  Asiakohta 12.5
Asiakohta 12.5 · PTK 2018/133 vpTäysistunnon asiakohta · Kokous12.5

Pääluokka 25 Oikeusministeriön hallinnonala

Käsittely🗣 Puheenvuorot

Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot

01
Kokous

Puheenvuorot · kuka sanoi mitä

Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.

TK
Toimi Kankaanniemi PerussuomalaisetPuheenvuoroklo 13.33

Arvoisa rouva puhemies! Oikeusministeriön talousarvioesitys vuodelle 2019 on noin 980 miljoonaa euroa. Ilman vaihtelevia vaalimenoja määrärahataso on 37 miljoonaa euroa tämänvuotista suurempi. Kasvu johtuu palkantarkistusten lisäksi muun muassa talous- ja velkaneuvonnan lisäyksistä. Valiokunta toteaa, että vielä ensi vuonna oikeusministeriön hallinnonalan tilanne on tyydyttävä, mutta jatkossa huoli perusrahoituksen riittävyydestä on suuri. Laadukkaan ja riittävän oikeusturvan varmistaminen on välttämätöntä.

Hallinnonalalla on käynnissä kuusi laajaa tietojärjestelmähanketta, joiden toteuttaminen on välttämätöntä. Neljä etenee pääosin suunnitelmien mukaan, mutta Aipa- ja Roti-hankkeet ovat viivästyneet ja niiden kustannusarviot ovat ylittyneet.

Valiokunta ei ole vakuuttunut, että rakenneuudistukset ja uudet tietojärjestelmät riittäisivät tasapainottamaan oikeusministeriön hallinnonalan tulevaa rahoitustilannetta. Valiokunta korostaa, että oikeusvaltion on huolehdittava kaikissa tilanteissa kaikkien kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta. Vakaa ja luotettava oikeusjärjestelmä on yhteiskunnan ja kansantalouden suotuisan kehityksen perusedellytys. Seuraavassa hallitusohjelmassa ja kehyspäätöksissä tämä on varmistettava.

Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa, että on syytä arvioida, voidaanko tasa-arvovaltuutetun, yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tietosuojavaltuutetun sekä mahdollisesti uusien vastaavien hallinnollisia tehtäviä yhdistämällä saavuttaa synergiaetuja ja vähentää päällekkäistä hallinnollista työtä ja kustannuksia.

Valiokunta lisäsi talousarvioon 190 000 euroa Saamen Kielikaltion toiminnan turvaamiseen ja kielen kehittämiseen. Kysymyksessä on yhteispohjoismainen saamen kielen ammatti- ja resurssikeskus.

Valiokunta lisäsi 100 000 euroa mediatuomarijärjestelmän kehittämiseen ja laajentamiseen. Näin pyritään lisäämään median mahdollisuuksia saada taustatietoa juridisista seikoista ja oikeusjärjestelmästä.

Talous- ja velkaneuvonnan tehtävät siirtyvät vuoden 19 alusta valtion oikeusaputoimistoille ja oikeusministeriön hallinnonalalle. Kunnalliset rajat poistuvat, ja valinnanvapaus toteutuu. Resurssit kasvavat 3 miljoonalla eurolla. Velkaantuneiden asemaa parannetaan kohdennetuilla määrärahalisäyksillä. Valiokunta painottaa ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä ja viranomaisten yhteistyötä ylivelkaantumisen vähentämiseksi. Velallisten neuvontaa tehostetaan ulosoton miljoonalla lisäeurolla. Ulosoton rakenneuudistus vuonna 2020 on tärkeä, jotta asetettu säästövelvoite tältäkin osin toteutuu.

Syyttäjälaitoksen asiamäärät ovat kasvussa samanaikaisesti kun asioiden laajuus ja vaativuus kasvavat. Nostettujen syytteiden määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa 79 prosentista 66 prosenttiin. Syyksi arvioidaan vaativien juttujen määrän kasvua. Poliisin toimintamenojen lisäys saattaa osaltaan kasvattaa syyttäjälaitoksen työmäärää. Valiokunta pitää tärkeänä, että syyttäjäresurssien riittävyys turvataan.

Valiokunta pitää tärkeänä myös rangaistusten täytäntöönpanoon osoitettujen määrärahojen riittävyydestä huolehtimista. Lainsäädännön muutokset lisäävät vankeusrangaistuksia. Muun muassa ehdollisen vankeuden tehostamista koskevan esityksen sisältöä muutettiin työryhmätyöskentelyn päätyttyä, eikä kaikkia sen talousvaikutuksia voitu ottaa huomioon.

Lopuksi todettakoon, että Oulun ja Pelson vankiloiden suunnittelu on käynnistetty ja Keravan vankilan paikkalukua on korotettu 136:een.

Arvoisa puhemies! Lopuksi kiitän omastani ja jaoston puolesta oikeusministeri Antti Häkkästä miehistöineen ja toivotan hyvää menestystä ministerille tulevissa haasteissa. — Kiitos.

3 610 merkkiä · suomi
AH
Antti Häkkänen KokoomusPuheenvuoroklo 13.38

Arvoisa puhemies! Kiitän valiokuntia ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostoa sekä niiden puheenjohtajia oikeusministeriön hallinnonalan budjettiesitystä koskevasta perusteellisesta työstä.

Oikeusministeriön hallinnonalan ensi vuoden budjettiesityksellä vastataan ennen kaikkea seuraaviin kolmeen keskeiseen tavoitteeseen: Ensinnäkin esityksellä turvataan oikeuslaitoksen ja Rikosseuraamuslaitoksen ensi vuoden toimintaedellytykset. Voimme olla hyvillä mielin maailman yhden kärkioikeusvaltion resursoinnista. Toiseksi siinä kiinnitetään erityistä huomiota ylivelkaantuneiden aseman parantamiseen. Ja kolmanneksi budjettiesitykseen liittyvillä lakiesityksillä kiristetään rangaistuspolitiikkaa.

Arvoisa puhemies! Suomessa jo lähes 400 000 ihmisellä on maksuhäiriömerkintöjä ja yli 550 000 velallista on ulosotossa. Nämä määrät ovat kasvussa. Vaikka vastuu taloudenpidosta on lähtökohtaisesti yksilöllä itsellään, voivat tilanteet velkakierteessä olla inhimillisesti äärimmäisen vaikeita. Moni velkakierteeseen joutunut kärsii myös terveydellisistä ongelmista ja muista arkielämän inhimillisistä, erittäin vaikeista tilanteista. Tämän takia pidän erityisen tärkeänä auttaa ylivelkaantuneiden asemaa muun muassa tässä talousar-vioesityksessä olevilla julkisen vallan toimenpiteillä. Vuoden 2019 alusta velkaneuvonnan palvelut siirtyvät aluehallintovirastoilta ja kunnilta valtion oikeusaputoimistoihin. Talous- ja velkaneuvonnan asiakaspalvelun toimivuus turvataan näin myös vuodenvaihteessa tehtävien siirtyessä. Talous- ja velkaneuvontaan ja ylivelkaantuneiden aseman parantamiseen kohdistetaan oikeusaputoimistoille 12,7 miljoonan euron resurssit, joissa on lisäystä 3 miljoonaa euroa nykytasoon nähden — eli selkeä satsaus. Talous- ja velkaneuvonnassa henkilökunnan määrä on 177 henkilötyövuotta.

Niin ylivelkaantuneiden kuin velkojienkin etu on, että velkomusasioihin saadaan nopeasti ratkaisu tuomioistuinprosessissa. Ihminen on inhimillisesti äärimmäisen vaikeassa tilanteessa, kun velkakäsittelyt ovat kesken. Tuomioistuimille osoitetaankin 2 miljoonan euron lisämääräraha velkomusasioiden joutuisaan käsittelyyn. Ulosottokierteen välttämiseksi on tärkeää kohdistaa apua ensimmäistä kertaa ulosottoon joutuville, jotta he saisivat hoidettua asiansa nopeasti kuntoon. Tämän vuoksi myös Ulosottolaitokselle ehdotetaan 1 miljoonan euron lisäystä velallisen neuvonnan tehostamiseen. Näillä lisäyksillä tuomioistuinkäsittelyyn ja ylivelkaantuneiden neuvontaan voidaan kohdistaa yhteensä 50 henkilötyövuotta.

Puutumme ylivelkaantumiseen myös lainsäädäntökeinoilla. Eduskunnalle on annettu kuukausi sitten niin sanottu pikaluottoesitys, jonka tarkoituksena on vähentää kalliimpien kuluttajaluottojen aiheuttamia velkaongelmia.

Arvoisa puhemies! Kuluttajaluottoja markkinoidaan hyvin aktiivisesti eri medioissa. Markkinointi on mielestäni jopa päällekäyvää. Keskeinen ongelma markkinoinnissa on, että luotto saatetaan esittää huolettomana tai riskittömänä ja nopeanakin ratkaisuna kuluttajan taloudellisiin ongelmiin. Tosiasia kuitenkin on, että luotoilla on usein pitkäaikaisia ja taloudellisesti merkittäviä seuraamuksia kuluttajien talouteen eivätkä nämä vaikutukset ole aina myönteisiä, kuten olemme velkomustuomioiden määrän lisääntymisestäkin voineet jo päätellä.

Jo nykyisin on kuluttajansuojalaissa säädetyn hyvän luotonantotavan vastaista markkinoida luottoa siten, että markkinointi on omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä harkita luoton ottamista huolellisesti, mutta sääntely ei tällä hetkellä mitä ilmeisimmin ole tehokasta. Tämän takia toimeksiannostani on oikeusministeriössä nyt aloitettu kuluttajaluottojen markkinointia koskevan selvityksen tekeminen. Kuluttajaluottojen markkinointia koskevassa selvityksessä kartoitetaan luottojen markkinointikäytänteitä ja niihin liittyviä ongelmia. Selvitystyössä arvioidaan myös sääntelyvaihtoehtoja kuluttajaluottojen markkinoinnin asianmukaisuuden turvaamiseksi. Pikavippien markkinointiin on saatava tehokkaampaa sääntelyä.

Arvoisa puhemies! Olemme antaneet syksyllä myös kuusi rangaistusten kiristämistä koskevaa lakiesitystä, joista kolmella on vaikutuksia jo ensi vuoden budjettiin ja lopuilla kolmella jatkovuosien budjetteihin. Tämä rangaistuksia koventava paketti on tärkeä järjestelmän uskottavuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta: jos teet rikoksia, niistä tulee oikeudenmukaisemmat rangaistukset jatkossa.

Esitämme ehdolliseen vankeuteen tuomittavien aikuisten valvonnan tiukentamista. Tällä puututtaisiin taparikollisiksi ajautumassa olevien päihdeongelmaisten tilanteeseen sekä annettaisiin nykyistä tuntuvampi rangaistus esimerkiksi ensikertalaiselle väkivalta- tai seksuaalirikoksesta pitkän ehdollisen tuomion saavalle henkilölle.

Toisessa budjettilaissamme tehostamme ehdonalaisen vapauden valvontaa. Ehdonalaisen vapauden valvontaan asettamisen edellytyksiin lisättäisiin korkeaksi arvioitu väkivalta- tai seksuaalirikokseen syyllistymisen riski.

Kolmannessa budjettilaissamme ehdotamme, että maahantulokiellon rikkomisesta säädettäisiin erillinen rangaistussäännös, jonka mukaan teosta voidaan tuomita sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Nykyisin lähes yksinomaan sovellettavan ulkomaalaislain säännöksen mukaan teosta voidaan määrätä ainoastaan sakkoa.

Kolmessa muussa annetussa lakiesityksessä kiristetään lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia, kiristetään ensikertalaisuussäännöksiä rikoksen uusijoille ja säädettäisiin, että toistuvasti sakkorikoksiin syyllistyneille olisi mahdollista tuomita muuntorangaistus, jos sakkoa ei saada perityksi. Tämäkin todennäköisesti vastaa kansan oikeustajua.

Hallitus on ottanut näiden lakien täytäntöönpanon edellyttämät lisämäärärahat kattavasti budjettiesitykseen ja viime kevään kehyspäätökseen. Budjettiesityksessä lisärahoitus on 2,4 miljoonaa euroa. Kehyspäätöksessä vuoteen 21 mennessä lisärahoitus nousee oikeusministeriön hallinnonalalla 16 miljoonaan euroon.

Arvoisa puhemies! Oikeusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja yhteensä 978 miljoonaa euroa. Kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei oteta  huomioon, hallin-nonalan määrärahataso on noin 40 miljoonaa euroa suurempi kuin kuluvana vuonna. Kasvu johtuu muun muassa palkkojen tarkistuksista ja Wincapita-kokonaisuuteen liittyvien korvausten maksatuksista, kuitenkin enintään sen verran kuin juttuun liittyvää rikoshyötyä on saatu perittyä. Hallinnonalan taloudellinen tilanne on budjettivuonna 2019 turvattu. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oikeusturvamenoihin olemme hallituskaudella suunnanneet lisäresursseja, jotta jokaisen asia saadaan asianmukaisesti käsiteltyä. Aiemmilta vuosilta siirtyneillä määrärahoilla voimme kattaa käynnissä olevien laajojen tietojärjestelmähankkeiden merkittävätkin kertaluonteiset omarahoitusosuudet. Hallituksen budjettiesityksen lisärahoituksilla turvataan myös Tietosuojavaltuutetun toimiston toiminnan merkittävä laajeneminen sekä tiedustelutoiminnan laillisuusvalvonta. Keväällä 2018 tehdyn kehyspäätöksen mukaisesti Ouluun ja Vaalaan myös rakennetaan uudet vankilat.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean vielä, että pitkällä tähtäyksellä oikeusvaltion ydintehtävien riittävä rahoitus varmistetaan pitämällä huoli siitä, että hallinnonalan toiminnan tehokkuutta parannetaan viemällä määrätietoisesti eteenpäin toiminnan uudistamishankkeet ja rakenneuudistukset, jotka ovat käsittelyssä täällä eduskunnassa. — Kiitos.

Toinen varapuhemies Tuula Haatainen

Avataan debatti. Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat käyttää puheenvuoron, nousemaan seisomaan ja painamaan V-painiketta.

7 565 merkkiä · suomi
VS
Ville Skinnari SDPPuheenvuoroklo 13.47

Arvoisa puhemies! Oikeastaan aloitan siitä, mihin ministeri lopetti eli oikeusvaltioon ja sen toimintakykyyn, kiitos hyvästä alustuksesta.

Oikeastaan kaksi näkökulmaa, jotka liittyvät toki resursseihin:

Mainitsitte tietojärjestelmät. Meillä on Suomessa erittäin paljon haasteita oikeastaan kaikilla hallinnonaloilla liittyen tietojärjestelmiin, mutta miten te näette nyt oikeusministeriön hallinnonalan? On ollut erilaisia hankkeita, on ollut hyviä tuloksia mutta myös vähemmän hyviä. Kuinka syvällisesti te olette analysoinut näitä ja niiden tuloksia ja kuinka paljon olette katsonut sitä ylihallinnollista yhteistyötä muiden ministeriöiden kanssa, sitä, missä on ehkä onnistuttu näissä hankkeissa?

Ja toinen kysymys liittyy sitten niin sanottuihin pikavippeihin ja tähän nyt käsittelyssäkin olleeseen lainsäädäntöön talousvaliokunnankin osalta: Ei voi välttyä myös vaikutelmalta, että tuliko teille vähän kiire tässä lausuntokierroksella, sillä edelleen tuntuu, että siinä lainsäädännössä on tietynlaisia bugeja. Otan nyt esimerkin, että luottojen määrät saattavat vain nousta, eli vähemmän pieniä luottoja, mutta enemmän isoja luottoja, mitkä tarkoittavat enemmän ongelmia niille velallisille. Huomasitteko te tätä silloin sen lausuntokierroksen aikana?

1 259 merkkiä · suomi
AP
Aila Paloniemi KeskustaPuheenvuoroklo 13.48

Arvoisa puhemies! Kysyisin ministeriltä: Voisitteko harkita ulosottokaaren muuttamista siten, että velkojen lyhennykset kohdistetaan pääomalle ennen korkoja ja perintäkuluja? Meillä on tavattoman iso määrä maksuhäiriömerkintäisiä ja vielä ylivelkaantuneita ihmisiä. Maksuvara-ajattelun siirtäminen ulosoton suojaosuuden määrittämiseen olisi myös tärkeätä, ellei tätä laskentaperustetta muuteta. Alimman suojaosuuden taso pitäisi järkevällä tavalla nostaa 900—1 000 euroon, sillä tällä hetkellä ulosotto aiheuttaa vakavia toimeentulovaikeuksia.

543 merkkiä · suomi
BZ
Ben Zyskowicz KokoomusPuheenvuoroklo 13.49

Arvoisa rouva puhemies! Arvoisa herra oikeusministeri, haluan kiittää teitä siitä, että teidän toimestanne on tehty useita kriminaalipolitiikkaa kiristäviä esityksiä, kuten puheenvuorossanne mainitsitte. Olen ollut täällä pitkään, ja minusta tuntuu, että te olette tehnyt enemmän kansalaisten oikeustajua vastaavan kriminaalipolitiikan edistämiseksi tässä maassa kuin, sanotaan nyt vaikka, kymmenen edeltäjäänne yhteensä.

Sosiaalidemokraattisten ja vihreiden oikeusministerien aikanahan oli tämä punavihreä kriminaalipolitiikka, jonka mukaan kovemmat rangaistukset eivät auta mitään eikä vankila paranna ketään. Tämä on ilmeisesti edelleenkin varsinkin vihreiden kriminaalipolitiikka, paitsi seksuaalirikosten kohdalla kuulemma rangaistusten koventaminen kuitenkin auttaa ja vankila kuitenkin parantaa. Huoleni on se, että pidättehän huolta yhdessä lakivaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan johtojen kanssa, että ehdimme kaiken käsitellä tässä eduskunnassa.

959 merkkiä · suomi
KH
Katja Hänninen VasemmistoliittoPuheenvuoroklo 13.50

Arvoisa rouva puhemies! Minunkin täytyy kyllä kiittää ministeri Häkkästä siitä, että — niin kuin edustaja Zyskowicz tuossa totesi — erityisesti näihin seksuaalirikosrangaistusasteikkoihin on käyty käsiksi ja asteikkoa ollaan koventamassa.

Maksuhäiriömerkinnöistä sen verran, että lakivaliokuntahan käsittelee juuri tälläkin hetkellä luottohäiriömerkintöjä, ja toivoisin siinä sitä, että saataisiin inhimillistettyä sitä, että jos on maksuhäiriömerkintä, niin myös näillä henkilöillä olisi mahdollisuus saada vakuutukset, puhelinliittymät ja vuokrasopimukset kuntoon. Tällä hetkellähän maksuhäiriömerkintä estää arjen elämää.

Arvoisa puhemies! Olisi myös todella tärkeää, että tällä hetkellä — niin kuin ministeri totesi — Ouluun ja Vaalaan olisi suunnattu vankilamäärärahoja. Elikkä kysyisin ministeriltä: Onko näin, että ensi vuonna kuokka iskee maahan ja myös tuonne Vaalan kuntaan saadaan uusi vankila. Voisiko ministeri vielä kerran todeta sen, että sinne rakennetaan se uusi vankila? Tästä on nyt tullut epämääräistä tietoa, että näin ei vielä olisi vaan suunnitelmat ovat kesken. Elikkä onko näin, että sekä Ouluun että Vaalaan tulee uudet vankilat?

1 157 merkkiä · suomi
SE
Simon Elo sinPuheenvuoroklo 13.52

Rouva puhemies! Oikeusministeri Jari Lindströmin aikana aloitettiin hallituksen toimesta selvitys siitä, mikä on niin sanottu kansan oikeustaju, mistä usein puhutaan. Siitä saatiin hyvää asiantuntijatietoa, ja nyt hallitus laittaa niitä asioita täytäntöön, jotka vastaavat kansan oikeustajua. Siinä yhdyn, totta kai, kiitoksiin oikeusministeri Häkkäselle.

On erittäin tärkeää, että kiristetään lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. Minusta tuntuu, että siitä täällä salissa on suorastaan parlamentaarinen yhteisymmärrys, vaikka täytyy sanoa, että yhdyn myös edustaja Zyskowiczin ihmetykseen siitä, että sitten taas joissain toisissa rangaistuksiin liittyvissä kysymyksissä punavihreillä on täysin toisenlainen linja: annetaan ymmärtää, että pään paijaaminen riittää, vaikka minä väitän, että se ei kaikille nyt vain riitä. Sen takia siniset ovat esittäneet, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön todellinen elinkautinen. Tällä hetkellähän tilanne on se, että noin 14 vuoden jälkeen yleisimmin, kun tuomiota on suorittanut, sitten armahdetaan tästä elinkautisesta. Norjassa tämä on erityisen polttava kysymys ollut viime vuosina Anders Behring Breivikin tekojen takia. Suomessakin tätä pitäisi harkita. Oletteko, ministeri, siihen valmis?

1 253 merkkiä · suomi
LM
Leena Meri PerussuomalaisetPuheenvuoroklo 13.53

Arvoisa puhemies! Usein puhun täällä tuomioistuimien resursseista, ja niin puhun nytkin. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että tuomioistuinten perusrahoitus jatkuu niukkana. Tässä on nyt muutaman miljoonan lisäys, mutta, ministeri Häkkänen, te olette myös itse koulutukseltanne juristi ja paljon tuomioistuimien kanssa ollut tekemisissä. Kysymyksessä on myös perustuslaissa turvattu oikeus oikeudenmukaiseen ja ripeään oikeudenkäyntiin. Pelkkä tehokkuus ei riitä silloin, kun juttumäärät ja vaikeusasteet kasvavat ja lisäämme koko ajan tuomioistuimien tehtäviä. Tästä perustuslakivaliokunta huomautti myös tämän tiedustelulainsäädäntöuudistuksen yhteydessä, että me emme voi jatkuvasti edellyttää lisää, jos ei tule lisää resursseja. Kysyisin teiltä: mitä konkreettista nyt ollaan suunnittelemassa tuleville vuosille, muuta kuin tätä toivotaan toivotaan ja pidetään sitten joskus ehkä huolta -linjaa?

Sitten olisin kysynyt vielä tästä seksuaalirikosten rangaistusten kokonaisuudistuksesta. Siellähän nyt esimerkiksi lapsen seksuaalisen häirinnän rangaistuksen alaraja ei nouse, ja tietysti silloin ei päästä puuttumaan niihin rangaistuksiin, jos alarajaa ei nosteta. Elikkä onko alarajoihin tulossa laajemmin korotuksia myöskin?

1 240 merkkiä · suomi
JK
Johanna Karimäki VihreätPuheenvuoroklo 13.54

Arvoisa puhemies! Vahva oikeusturva on oikeusvaltion perusta, ja — aivan kuten moni edustaja on todennut — tällä hetkellä lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista saadut rangaistukset eivät millään tavalla vastaa oikeustajua. On tärkeää, että näitä rangaistuksia kiristetään ja että myös raiskauslainsäädäntö käydään kokonaisuudessaan läpi ja tehdään sinne muitakin tiukennuksia, kuten lisätään suostumuksen puute kriteeristöön.

Oikeusturva kuuluu ihan kaikille, mutta, arvoisa ministeri Häkkänen, hallituksen teettämä selvitys turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta julkaistiin viime viikolla. Turvapaikanhakijoiden oikeusturva on merkittävästi heikentynyt, varsinkin oikeusapu, sen riittävyys ja laatu ja muun muassa tulkkauskysymykset. Milloin aiotte tuoda korjaavia esityksiä tähän liittyen?

Vihreässä vaihtoehtobudjetissa on harmaan talouden torjuntaan panostettu tuomioistuimille ja syyttäjille, sillä kun poliisin määrärahoja lisätään, niin myös näihin merkittäviin oikeusturvaa takaaviin laitoksiin tarvitaan lisäyksiä.

1 028 merkkiä · suomi
TH
Timo Heinonen KokoomusPuheenvuoroklo 13.55

Arvoisa rouva puhemies! Tuomioistuinten ratkaisut herättävät välillä vahvojakin tunteita ja myös mediahuomiota. Tuomioita on kovennettu nyt, ministeri Häkkänen, teidän aikananne. Rangaistuspolitiikka menee nyt oikeaan suuntaan. Uutena on esimerkiksi lapsenraiskaus — raiskaajat kuuluvat kyllä linnaan.

Mediatuomaritoiminnasta on hyviä kokemuksia. Petra Spring, Nina Immonen, Ilmar Metsalo ja Tuomas Nurmi ovat aloittaneet hienon toiminnan, joka nyt laajenee Varsinais-Suomeen ja Ouluun, ja olemme esittäneet nyt rahaa, että se laajennetaan koko Suomeen. Voisitteko, arvoisa ministeri, kertoa muutaman sanan tästä kokonaisuudesta ja siitä saaduista hyvistä kokemuksista?

Ja kyllä ihmettelen, miten tässä Oulun raiskaajatapauksessa nyt on voinut näin tapahtua. Onko teillä, arvoisa ministeri, jotain kommentoitavaa siihen, että kun Oulun raiskauksesta epäilty pidätetään ja vangitaan, vähintäänkin pidätetään, Saksassa, niin miten hänet on onnistuttu siellä vapauttamaan? Ymmärrän, että se on ehkä Saksan ratkaisu, mutta miten Suomesta yhteydenpitoa ei sinne ole saatu kuntoon?

1 077 merkkiä · suomi
SK
Suna Kymäläinen SDPPuheenvuoroklo 13.57

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin yhtyisin heti tähän alkuun näitten tuomioistuinten ja oikeuslaitoksen huoleen heidän resursseistaan. Yksiselitteisesti koko oikeuslaitoksen ja tuomioistuinten henkilökunta on meillä valiokunnassa todennut tästä heidän resurssiensa pienuudesta, ja kun tehtävät lisääntyvät, niin tarvitaan luonnollisesti myöskin henkilöitä siellä toimimaan. Myös eduskunnan oikeusasiamies sekä lakivaliokunta ovat useaan otteeseen todenneet tuomioistuinten pitkistä käsittelyajoista erityisesti lapsen huoltoon ja asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Nyt laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on sisällöltään oikean suuntainen, mutta valitettavasti nuo rahat jäivät puuttumaan tästä laista, jotta lain henki toteutuisi käytännössä paremmin, jotta asumistuki ja koulukuljetukset ja lapsilisät ja niin poispäin saataisiin molempien vanhempien osalta tasapuolisesti jaettua. Miksi?

897 merkkiä · suomi
AR
Antti Rantakangas KeskustaPuheenvuoroklo 13.58

Rouva puhemies! Tähän ulosoton suojaosuuteen liittyen sanon sen, että pitäisi kyllä ihan oikeasti katsoa, että se taso nostettaisiin vähintään takuueläkkeen tasolle. On ihan kohtuutonta, että siellä on pienemmät käteenjäävät tulot kuin mitä takuueläkkeessä on.

Toisena asiana sanon tästä Vaalan vankilan tilanteesta: Onko nyt, ministeri Häkkänen, niin, että enää ei venkoilla oikeusministeriössä eikä Risessä tämän osalta? Te olette sopinut pääministerin kanssa, että Vaalaan rakennetaan uusi vankila, ja lyönyt kättä päälle, ja siinä on tietty tämmöinen aineeton lahjakin tullut mukana, että ei tarvitse enää meidän vaalipiirin kansanedustajien lähteä sitä peräämään, että se tulee oikeasti. Kertokaa nyt täällä budjettikäsittelyssä, että se tulee ihan oikeasti: suunnittelu tulee, ja päätös tulee, eikä mitään ministeriön virkamiesten eikä Risen virkamiesten venkoilua enää sallita.

885 merkkiä · suomi
AL
Antero Laukkanen KDPuheenvuoroklo 13.59

Arvoisa rouva puhemies! Täällä valtiovarainvaliokunnan esityksessä on kahdessakin eri kohdassa lisätty määrärahoja velkaantumisen neuvontaan eli siihen, kuinka rahoja käytetään, ja nämä eri tahot sitten järjestävät kurssitusta niille ihmisille, joilla talous ei ole hallinnassa. Erinomainen asia.

Yksi asia, joka on tullut ilmi, on se, että tämä velkajärjestelyn suojaosuus sekä ulosoton suojaosuus ovat liian pieniä, ja se tuottaa sellaista tilannetta tällä hetkellä, että ihmiset eivät hakeudu velkajärjestelyyn. Ihmiset eivät hakeudu esimerkiksi yksityishenkilön velkajärjestelyyn, jossa nämä ylisuuret korot voitaisiin nollata ja pääsisi maksamaan sitä pelkkää pääomaa ja jonkinlainen valo näkyisi tunnelin päässä, koska sillä suojaosuudella ei enää selviä. Kysyn: onko tulossa nyt selkeä tarkastelu, jossa nämä suojaosuudet vastaisivat elinkustannusten nousua ja ne olisivat yhteneväiset, jotta toinen järjestelmä ei suosi toista?

936 merkkiä · suomi
TK
Timo V. Korhonen KeskustaPuheenvuoroklo 14.00

Arvoisa puhemies! Yhdyn myös niihin kiitoksiin, mitä ministerille tässä istunnossa on kohdistettu. Ministeri on työssään onnistunut erinomaisen hyvin.

Yksi kysymys, samoin kuin edustaja Rantakankaalla myös — meillä on edustaja Rantakankaan kanssa sama puheenkirjoittaja — mutta eri sanoilla. Eli nyt valiokunta mietinnössään on aivan oikein todennut, että Oulun ja Pelson vankiloitten uudisrakentaminen toteutetaan. On tietysti muistettava, että Pelson vankilan tilanne on nyt, kuten ministeri tietää, monella tavalla venynyt, ja olisi tavattoman tärkeää saada nyt selkeä päätös tästä jo tämän vaalikauden aikana, eli milloin vankila rakennetaan Vaalaan, mihin se siellä rakennetaan, millä aikataululla se rakennetaan. Eli ministeri, voitteko täällä ystävällisesti ja selkeästi todeta, miten tämän Vaalan vankilan kanssa edetään?

830 merkkiä · suomi
ML
Mia Laiho KokoomusPuheenvuoroklo 14.01

Arvoisa puhemies! Yhdyn näihin kiitoksiin ministeri Häkkäselle, erinomaisia uudistuksia on tehty hänen kautensa aikana, ja ne nimenomaan lisäävät uskottavuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta ihmisissä. Erityisesti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristäminen on oikeustajun mukaista ja samoin rangaistusten tiukentaminen. Uskon, että suomalaiset ovat valmiita myöskin lisäämään resursseja vastaavasti, että pystytään rangaistuksia tiukentamaan, koska sillä tavalla saadaan kuitenkin pidettyä ongelmat kadulta poissa ja monen ihmisten elämä siinä säilyy ja erityisesti lasten turvallisuus. Samalla kuitenkin on hyvä, että täällä on tuotu esille vaarallisten rikollisten riskiarvioinnin tehostaminen. On todella tärkeää, että me myöskin tiedämme, keitä vankilasta vapautuu ja millä tavalla voitaisiin sitten myöskin vaikuttaa niihin vaikuttimiin, mitkä ovat rikoksiin ajamassa.

898 merkkiä · suomi
OA
Outi Alanko-Kahiluoto VihreätPuheenvuoroklo 14.03

Arvoisa puhemies! Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on tällä vaalikaudella monella tavalla heikennetty, ja siitä on ollut seurauksena muun muassa se, että turvapaikanhakijoiden uusintahakemusten määrä on ollut suuressa kasvussa. Tämä tietysti paitsi rasittaa hallintoa myös tuottaa yhteiskunnalle uusia kuluja. Jos käydään keskustelua tästä kysymyksestä, onko ennaltaehkäisy yhteiskunnassa järkevä poliittinen tavoite, niin kyllä minun mielestäni esimerkiksi tämä osoittaa sen, että ennaltaehkäisy ja tämmöinen varhainen apu, oikeusturvasta, perusoikeuksista kiinni pitäminen, on mielekästä, ja se on hyvinvointiyhteiskunnan ja oikeusvaltion perusta. Olisin kysynyt ministeri Häkkäseltä, kun nyt on äskettäin, muutama päivä sitten, julkistettu selvitys turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta: miten arvioisitte, [Puhemies koputtaa] millä tavalla hallituksen toimeenpanemat lakimuutokset ja säästöt ovat heikentäneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja tuottaneet uusia kuluja?

977 merkkiä · suomi
IN
Ilmari Nurminen SDPPuheenvuoroklo 14.04

Arvoisa herra puhemies! Ulosottoon joutuneiden asemaa on parannettava ja heihin on kiinnitettävä erityistä huomiota myös tulevaisuudessa, on vahvistettava heidän asemaansa ja kannustimia työllistyä ja hoitaa velkaansa. Toivoisin, että ministeri kiinnittäisi huomiota etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon maksuihin, joita peritäänkin ulosoton kautta vuosittain yli 300 000, se on valtava määrä, ja varhaiskasvatuksen maksuja 30 000. Miten näette tämän tilanteen? Miten ihmisten asioita voisi tässä suhteessa helpottaa ottaen huomioon, että hallitus on kuitenkin nostanut asiakasmaksuja terveydenhuollon puolella noin 30 prosenttia ja kuitenkin laki sanoo, voimassa oleva asiakasmaksulaki, että nämä maksut eivät saa vaarantaa henkilön tai hänen perheensä toimeentulon edellytyksiä?

Sitten toiseksi liittyen näihin pikavippeihin. On äärettömän hyvä, että tulee esityksiä, joilla tätä korjataan ja parannetaan, mutta ovatko nämä riittäviä? [Puhemies koputtaa] Miten ministeri näkee, pitäisikö nämä kokonaan kieltää? Nyt vain rajataan tiettyyn [Puhemies koputtaa] prosenttiin ja muuta. Miten näette asian?

1 103 merkkiä · suomi
KT
Kari Tolvanen KokoomusPuheenvuoroklo 14.05

Arvoisa herra puhemies! Minäkin haluan kiittää ministeriä siitä, mitä olette saanut aikaan. Te olette monia hankkeita käynnistänyt tässä, voi sanoa, lyhyenä aikana, kun olette ollut pätkäministerinä, ja olen todella kiitollinen ja ylpeä siitä.

Keskityn rikosvastuupakettiin, ja siinä on todella elementtejä, jotka parantavat turvallisuutta ja asettavat rikoksen uhrin keskiöön, niin kuin sen pitää olla. Rikoksentekijälläkin pitää olla omat oikeutensa, mutta uhri on aina keskiössä.

Seksuaalirikoksia täällä käsiteltiin: törkeä lapsenraiskaus — uusi nimike, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö — maksimin korottaminen. Siitä, mikä on ensikertalaisuussäännöksissä ollut pahin ongelma, nyt tulee ehkä enemmän oikeudenmukainen, kun pidennetään sitä aikaa, jonka jälkeen voi taas olla ensikertalainen rikoksentekijä. Ja vaarallisia vankeja edelleen paremmin valvotaan.

Mutta kysynkin nyt rikoslain 20 luvun uudistuksesta, seksuaalirikosten uudistuksesta, kun meillä on aikamoinen yksimielisyys tuolla lakivaliokunnassa — olen aistinut — että tätä rikoslain 20 lukua pitäisi uudistaa, ja minä tiedän, että teillä on hankkeita ministeriössä menossa, niin voisitteko vähän valaista, [Puhemies koputtaa] mikä näiden hankkeiden tilanne on.

Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen

Myönnän vielä vastauspuheenvuorot edustajille Ojala-Niemelä, Järvinen ja — ainakin heille näköjään. [Naurua]

1 391 merkkiä · suomi
JO
Johanna Ojala-Niemelä SDPPuheenvuoroklo 14.06

Arvoisa puhemies! Kysyisin ulosoton URA-hankkeesta. Palvelut koko ajan siirtyvät enenevissä määrin nettiin, mutta tosiasia on, että meillä on arvioitu miljoonan kansalaisen olevan varustettuja vajain digitaidoin. Tämä koskee juuri ikäihmisiä, pitkäaikaistyöttömiä ja myös velkaantuneita. Eli palvelut muuttuvat sähköisiksi, mutta myös asiakaspalvelupisteitä tarvitaan.

Pikkulinnut ovat kertoneet, että toimipaikka-asetus olisi parhaillaan ministerin pöydällä, ja haluaisin vedota yhden paikkakunnan, joka sijaitsee tuolla Tunturi-Lapissa, Muonion, puolesta, että siellä säilytettäisiin toimipaikka, koska seuraavaan toimipaikkaan on matkaa 300 kilometriä, eli se on länsirajalla Kemissä. Ja voitte itse kukainenkin kuvitella, että jos täällä ulosottoasian takia pitäisi lähteä 300 kilometrin päähän, niin aikamoinen hammastenkiristely olisi asiassa eli kohtuuton matka olisi kuljettavana. Voitteko vahvistaa [Puhemies koputtaa] tämän asian, että Muonio säilyy?

Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen

Olin myöntämässä viimeisen tämän debatin vaiheen puheenvuoron edustaja Kankaanniemelle, mutta hän haluaa sen heti, joten myönnän, jaoston puheenjohtaja, edustaja Kankaanniemi, teille vastauspuheenvuoron.

1 209 merkkiä · suomi
TK
Toimi Kankaanniemi PerussuomalaisetPuheenvuoroklo 14.08

Kiitoksia, puhemies! Tuolla jaostossa oli esillä tapaus Sirkka Aura ehkä noin 50 vuoden takaa. Häntä syytettiin — en muista, tuomittiinko — koronkiskonnasta, kun hän vuokrasaatavalle peri 15 prosentin korkoa, ja silloin varmaan yleinen korkotaso oli vähän korkeampi kuin tällä hetkellä. Onko ministeri tarkistanut — kun teidän kanssanne siitä oli keskustelua — onko koronkiskonta tänä päivänä meidän lainsäädännössämme kielletty, ja jos ei ole, niin olisitteko valmis harkitsemaan, että yksinkertaisesti koronkiskonta säädettäisiin rikokseksi ja siitä tulisi tuomio ja näin hoidettaisiin tätä ongelmaa pois? Muutoinkin ihan vakavasti — vakava tämäkin on, mutta vakavasti ottaen — pitäisi kyllä enemmän kiinnittää huomiota ylivelkaantumisen ennaltaehkäisyyn kuin sen jälkien paikkaamiseen. Eli nuorille opetusta taloudenhoidosta ja sitten myös tämmöisiä ennakoivia toimenpiteitä, neuvontatoimenpiteitä ja muita, joilla pystyttäisiin ongelma poistamaan tai ainakin sitä vähentämään.

980 merkkiä · suomi
KJ
Kauko Juhantalo KeskustaPuheenvuoroklo 14.09

Herra puhemies! Edustaja Alanko-Kahiluoto voimakkaasti otti esiin oikeusturvakysymyksen, jota myös haluaisin painottaa. Toimin aikoinaan pitkään asianajajana oikeudessa. Niin sanottu maksuton oikeudenkäynti on erittäin tärkeä osa oikeusturvaa, mutta minua on alkanut huolestuttaa asia, jossa ministeri on toiminut aivan oikein, että kun tulee tällaisia massiivisia, montaa ihmistä käsitteleviä, samanlaisia oikeusjuttuja, joissa vieläpä oikeudellista apua pikkasen huolimattomasti annetaan, niin on oikein, että tämä oikeusturva sillä kohdin ei niin kohdistuisi maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämiseen, koska ei vaadi kovin suuria asianajollisia oivalluksia puolustaa samanlaatuisia asioita. Tämä linja, jossa pyritään rajoittamaan yhteiskunnan kuluja, on oikea. Se ei saa loukata kyllä sitä oikeusturvan vaatimuksen edellytystä. Jokainen ihminen tarvitsee oikeassa jutussa valtion, yhteiskunnan apua puolustaessaan itseään.

925 merkkiä · suomi
JK
Jukka Kopra KokoomusPuheenvuoroklo 14.10

Arvoisa herra puhemies! Yhdyn ilolla näihin ylistäviin kiitoksiin, joita ministeri Häkkäselle on täällä osoitettu. Erityisesti edustaja Zyskowiczin luonnehdinta, että Häkkäsen aikaansaannokset ovat suuremmat kuin kymmenellä oikeusministerillä yhteensä, on mielestäni oikea. Yhdyn näihin. [Välihuutoja] Erinomaista työtä, ja uskon, että Häkkäsen tekemät esitykset ja aloitteet paitsi ovat kansan oikeustajun mukaisia myöskin vastaavat tässä salissa olevan enemmistön näkemystä ja kantaa.

Pari ajatusta vielä lisää:

Teitte vastikään esityksen strategisista maakaupoista, ja se on paraikaa eduskunnan käsiteltävänä. Kiinnostaisi tietää: onko tähän liittyen vielä jatkoa tulossa?

Monissa puheenvuoroissa täällä on otettu tämä pikavippi- ja ‑lainabisnes esiin, ja siitä olen itsekin erittäin huolestunut. Pikavippien lisäksi myöskin huomaa, että televisiossa ynnä muualla tarjotaan iltaisin kohtuuttomin ehdoin, siis huikealla korolla, lainaa ihmisille. Olisiko tälle tehtävissä jotain? [Puhemies koputtaa] Tämähän on kuitenkin vähäosaisten hyväksikäyttöä ja koronkiskontaa.

1 072 merkkiä · suomi
Lähde:Eduskunnan avoin data · Section + Speech + Voting·haettu 20.7.2026 klo 14.00