Arvoisa puhemies! Esittelen nyt valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtajana OKM:n hallinnonalan osuuden budjettimietinnöstä. Mielelläni esittelisin kokonaisuudessaan ministerien Andersson ja Kosonen erinomaisen esityksen, jonka riemumielin täällä hyväksymme, mutta kuitenkin esitykseni rajautuu näihin promilleluokkaa oleviin lisäyksiin, jotka eduskunta tekee. OKM:n loppusummahan on 6 837 miljoonaa euroa, ja valtiovarainvaliokunta on lisäämässä 11 miljoonaa euroa. Esittelen nämä jopa hiukan naiivin yksityiskohtaisesti, kos-ka näillä on monellakin jonkun hallituspuolueen kansanedustajan kasvot, joillakin jopa useampia tai jopa koko maakunnan kansanedustajien kasvot.
Valiokunta on noin puolentoista miljoonan euron määrärahalisäyksellä halunnut kiinnittää huomiota siihen, että hyvä ja monipuolinen luku- ja kirjoitustaito on kaiken perusta niin opiskelussa kuin työelämässä. Viime vuosina on herännyt huolta lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisestä sekä lukemisharrastuksen vähenemisestä. Tutkimusten mukaan suomalaisten 15-vuotiaiden nuorten lukutaito on heikentynyt. Tyttöjen ja poikien väliset erot sekä alueelliset erot ovat kasvaneet. Valiokunta on myös lisännyt 0,5 miljoonaa euroa ilmastoasioita ja kestävää kehitystä sekä seksuaali- ja tasa-arvokasvatusta koskevaan opettajien täydennyskoulutukseen. Opettajilla ei aina ole ajantasaista osaamista näissä asioissa.
Karjalan kielen elvytysohjelmaan valiokunta lisäsi 200 000 euroa. Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuden parantamiseen ohjataan jälleen 300 000 euroa, koska uhat eivät ole pienentyneet. Vapaa-ajattelijain liitto ry saa 30 000 euroa.
Erityistä huomiota valiokunta on kiinnittänyt maahanmuuttajataustaisten henkilöiden jatkuvan oppimisen kehittämiseen. Toimenpiteisiin, joilla tuetaan maahanmuuttajien pääsyä korkeakoulutukseen, ohjataan 0,5 miljoonan euron lisäys. Valiokunta myös lisäsi miljoona euroa suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen kehittämiseen varhaiskasvatuksessa sekä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tukemiseen koulutuksen eri nivelvaiheissa. Vapaan sivistystyön oppilaitosten yleisiin käyttökustannuksiin suunnataan lisää valtion-avustusta 2,5 miljoonaa euroa. Tämäkin määräraha on tarkoitettu jatkuvan oppimisen edistämiseen. Valiokunta kiinnittää huomiota myös kesäyliopistojen pitkään jatkuneeseen rahoitusvajeeseen. Saadun selvityksen mukaan valtion rahoitus kattaa enää noin puolet kustannuksista. Vaarana on kurssimaksujen tuntuva nousu.
Järjestöjen valtionavustuksiin lisätään 1 230 000 euroa. Lisää rahaa saavat naisjärjestöt, kotitalousneuvontajärjestöt, kuten Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Marttaliitto ja Finlands svenska Marthaförbund, Karjalan Liitto, joka saa rahoituksen korotettuna juhlavuotensa kunniaksi, Kriittinen korkeakoulu, Suomi-koulujen tuki ja Kansanvalistusseuran ylläpitämät Etäkoulu Kulkuri ja Nomadskolan.
Turun yliopiston TROSSI-sisäilmayksikön toimintaan ja sisäilmasairauksiin liittyvään tutkimushankkeeseen lisättiin 300 000 euroa. TROSSI on Turun yliopistosta johdettu valtakunnallinen tutkimushanke.
Valiokunta pitää tärkeänä, että taiteilijaeläkkeiden lukumäärää pyritään nostamaan, sillä tarve on suuri. Tätä ei voitu tehdä niin sanotuista joululahjarahoista.
E-kirjaston kehittämiseen valiokunta ohjasi 250 000 euroa. Koululaisten tasa-arvoisten taidevierailujen toteuttamiseen eli niin sanotun Taidetestaajat-hankkeen jatkamiseen osoitetaan 1,4 miljoonaa euroa. Nuori Yrittäjyys -hankkeeseen suunnataan 250 000 euroa ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevän niin sanotun drop in -hankkeen käynnistämiseen 100 000 euroa. Viimemainitussa on kysymys Liikkuva koulu -ohjelman ja harrastustakuun yhdistämisestä.
Yhteensä 945 000 euroa valiokunta ohjasi seuraaviin hankkeisiin ja tahoihin: DocPoint-festivaalin 20-vuotisjuhlaan sekä lasten ja nuorten dokumenttielokuvakiertueen kehityshankkeeseen, Sodankylän elokuvafestivaalin 35-vuotisjuhlaan, Women in Film & Television Finland ry:n toimintaan, Uudenkaupungin Crusell-viikkojen puupuhallinkilpailuun, saamelaiskäräjille saamelaisen taiteen ja kulttuurin edistämiseen, sotakorvausalus Vegan kunnostukseen, Sastamalan Keikyän puisen riippusillan kunnostamiseen, [Hannakaisa Heikkinen: Mahtava juttu!] Tampereen Oopperaan, Lapin karvalakkilähetystöstä kertovaan oopperaan Rovaniemellä, Vekarateatterin 30-vuotisjuhlaan, Suomen Kalakirjastoon Muoniossa, museona toimivan Olkijoen Rauhanpirtin kunnostamiseen Raahessa ja Yläneen Luontokapinetin näyttelyn kehittämiseen.
Monen kansanedustajan kasvot ovat väikkyneet varmaan mielessänne, kun olette kuunnelleet tätä. [Naurua]